Skip to Content

Sukupuolen korjaaminen ja opiskelija-asuminen

Opiskelijajärjestön edustaja kysyi tasa-arvovaltuutetun kantaa siihen, miten sukupuolivähemmistöt ja erityisesti sukupuolen korjaaminen pitäisi ottaa huomioon opiskelija-asuntojen välittämisessä. Esimerkiksi eräässä tapauksessa opiskelija-asuntoja välittävä taho ei ollut valmis ottamaan huomioon opiskelijan sukupuolen korjaamiseen liittyvää tarvetta siirtyä soluasunnosta toiseen tai saada oma asunto korjausprosessin ajaksi. Opiskelijan vanhassa soluasunnossa ehti käynnistyä kiusaaminen ja muut solussa asuneet toivoivat opiskelijan muuttavan pois.

Tasa-arvovaltuutettu pyysi muutamilta opiskelija-asuntoja tarjoavilta tahoilta selvitystä siitä, millaisia käytäntöjä niillä on sukupuolen ja sukupuolivähemmistöön kuulumisen huomioon ottamisessa toiminnassaan. Selvityksen mukaan soluasunnot on jaettu pääsääntöisesti sukupuolen mukaan nais- ja miessoluihin.

Tasa-arvolaki ei estä sitä, että useamman opiskelijan yhteisiin asuntoihin valitaan asukkaat sukupuolen perusteella siten, että naiset ja miehet asuvat eri asunnoissa. Ihmiset ovat kuitenkin sukupuoli-identiteetiltään ja sukupuolen ilmaisultaan moninaisia, eivätkä kaikki ole luokiteltavissa sukupuoleltaan yksiselitteisesti naisiksi tai miehiksi. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ovat esimerkiksi transsukupuoliset, transvestiitit, transgenderit ja intersukupuoliset henkilöt.

Tasa-arvovaltuutettu totesi, että jokaisella on oikeus elää omaksi kokemassaan sukupuolessa ja ilmaista sukupuoltaan ilman, että hän joutuu sen vuoksi sukupuoleen perustuvan häirinnän tai muun syrjinnän kohteeksi. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvat henkilöt ovat usein muita alttiimpia joutumaan sukupuoleen perustuvan häirinnän ja muun syrjinnän kohteeksi. Häirinnän ja syrjinnän ehkäisemiseksi heidän erityinen tilanteensa olisi otettava huomioon myös opiskeluun liittyvissä asumisjärjestelyissä. Erityisesti sukupuolen korjaamisella voi olla merkitystä henkilön asumisjärjestelyissä.

Transsukupuoliset kokevat oman sukupuolensa olevan toinen kuin heille syntymässä väestörekisteriin merkitty sukupuoli. He haluavat usein korjata sukupuolensa sisäisen identiteettinsä mukaiseksi. Sukupuolen korjaaminen on usean vuoden kestävä elämänvaihe, jonka aikana transsukupuolinen henkilö elää sosiaalisesti naisena tai miehenä oman sukupuoli-identiteettinsä mukaisesti, saa halutessaan lääketieteellisiä hoitoja sukupuolen korjaamiseen ja hänen nimensä ja juridinen sukupuolensa (henkilötunnuksensa) muuttuvat. Jo sukupuolen korjaamisen aikana henkilön on tärkeää saada tulla kohdelluksi sen sukupuolen mukaisesti, jonka mukaisessa roolissa hän tosiasiallisesti elää.

Kun henkilö on korjaamassa sukupuoltaan, hyvä käytäntö opiskelija-asuntoa myönnettäessä on pitää hänen sukupuolenaan hänen omaksi kokemaansa sukupuolta. Myös tilanteissa, joissa henkilö alkaa elää kesken opiskeluasumistaan omaksi kokemansa sukupuolen mukaisessa sosiaalisessa roolissa, olisi hyvä käytäntö henkilön niin toivoessa järjestää hänelle mahdollisuus siirtyä tämän sukupuolen mukaiseen soluasuntoon tai yhden hengen asuntoon. On tärkeää, että myös transsukupuolisilla henkilöillä on oikeus oman sukupuoli-identiteettinsä mukaiseen asumisjärjestelyyn opiskeluaikana vastaavalla tavalla kuin muillakin opiskelijoilla.

31.05.2013