Hyppää sisältöön

Virkanimikkeen muutos keskeytettiin äitiysvapaan takia (TAS/45/2011)

Naistyöntekijälle luvattiin esimies-alaiskeskustelussa, että hänen virkanimikettään muutetaan. Virkanimikkeen muutosprosessi kuitenkin keskeytettiin, kun nainen jäi äitiysvapaalle. Työnantaja ilmoitti, että se palaa asiaan, kun nainen tulee perhevapailta takaisin töihin. Nainen otti tasa-arvovaltuutettuun yhteyttä ja kysyi, onko häntä kohdeltu asiassa tasa-arvolain vastaisesti.

Tasa-arvovaltuutettu esitti kannanotossaan, että raskauteen perustuva syrjintä on tasa-arvolain mukaan välitöntä syrjintää. Jos työnantaja palkka- tai muista palvelussuhteen ehdoista päättäessään menettelee siten, että henkilö joutuu raskaudesta tai synnytyksestä johtuvasta syystä epäedulliseen asemaan, asiassa syntyy syrjintäolettama.

Kun raskaussyrjintää selvitetään, riittää usein hypoteettinen vertailu siihen tilanteeseen, mitä olisi tapahtunut, jos henkilö ei olisi ollut raskaana. Raskaus ei oikeuta henkilön asettamista muita huonompaan asemaan, mutta se ei myöskään tuota oikeutta muita parempaan kohteluun.

Esimerkiksi EY-tuomioistuimen ratkaisuissa Lewen (C-333/97) ja Alabaster (C-147/02) on verrattu äitiysvapaalla olevan henkilön kohtelua siihen tilanteeseen, että henkilö ei olisi jäänyt äitiysvapaalle. EY-tuomioistuin on katsonut, että kyseessä olleen etuuden saamatta jääminen on ollut syrjintää, koska ellei henkilö olisi ollut raskaana, hän olisi saanut etuuden.

11.02.2011