Hyppää sisältöön

Työntekijöiden määrä tasa-arvosuunnitelmissa (TAS/373/09)

Tasa-arvovaltuutetulta tiedusteltiin, kuinka määritellään työntekijöiden määrä kansalaisopistossa, kun vakinaisen henkilökunnan lisäksi töissä on lukuisia tuntiopettajia, joiden työtunnit vaihtelevat yhdestä muutamiin kymmeniin viikossa. 

Tasa-arvolain mukaan  työnantajien, joiden palveluksessa olevan henkilöstön määrä on säännöllisesti vähintään 30 työntekijää tulee tehdä tasa-arvosuunnitelma. Tasa-arvolain esitöistä ei löydy vastausta sille, mitä "säännöllisessä palvelussuhteessa" tässä yhteydessä tarkoitetaan. 

Tulkinta-apua on haettu yhteistoimintalain soveltamisalasta. Yhteistoimintalaissa on säännöksiä, joita sovelletaan vain vähintään 30 työntekijän yrityksiin, mutta yleensä sen soveltamisala on laajentunut 20 työntekijän yrityksiin. 

Yhteistoimintalain mukaan työntekijöiden lukumäärää laskettaessa otetaan huomioon säännöllinen työ, jota voidaan tehdä toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa, osa-aikaisessa työsuhteessa tai määräaikaisessa työsuhteessa. Työajan pituus ei ratkaise eikä myöskään määräaikaisuus. 

Osa-aikaiset työntekijät otetaan huomioon lukumäärän mukaan, koska työajan pituudella ei ole yhteistoimintaa koskevien asioiden kannalta merkittävää vaikutusta. Mukaan lasketaan myös määräaikaiset työntekijät, jotka tekevät yrityksen säännönmukaiseen toimintaan kuuluvia töitä siinäkin tapauksessa, että he vaihtuvat. Mukaan ei lasketa tilapäisiä työntekijöitä, jotka työskentelevät vai lyhyen aikaa, kausiluontoisia työntekijöitä tai ruuhkahuippujen vuoksi palkattuja työntekijöitä eikä poikkeuksellisissa tehtävissä väliaikaisesti työskenteleviä.

07.10.2009