Hyppää sisältöön

Tasa-arvovaltuutetun lausunto yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutettujen yhdistämisestä (TAS 220/2016, annettu 15.6.2016)

Suomessa on ollut tasa-arvolaki ja tasa-arvovaltuutettu lähes 30 vuotta. Vuonna 2001 tasa-arvolain valvonta eli tasa-arvovaltuutettu ja tasa-arvopolitiikka (hallituksen tasa-arvoyksikkö) erotettiin omiksi toimijoikseen. Sosiaali- ja terveysministeriössä toimivan hallituksen tasa-arvoyksikön tehtävänä on tukea tasa-arvoministeriä ja seurata tasa-arvopolitiikkaa. Tasa-arvovaltuutettu toimii itsenäisenä lainvalvontaviranomaisena. Vuonna 2015 erillisvaltuutetut tasa-arvovaltuutettu, yhdenvertaisuusvaltuutettu ja lapsiasiavaltuutettu siirrettiin oikeusministeriön hallinnonalalle. Nyt oikeusministeriön arviomuistiossa esitetään, että tasa-arvovaltuutetun ja yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävät yhdistettäisiin.

Tasa-arvovaltuutettu on todennut, että ei ole kategorisesti yhdistämistä vastaan, vaan voi hyväksyä mahdollisen yhdistymisen tietyin ehdoin: tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki tulee säilyttää toisistaan erillään, valtuutettujen toimivaltaan ei tule puuttua, nykyään käytettävissä olevia resursseja ei saa vähentää ja toimistojen henkilöstön asema tulee turvata.

Arviomuistion mukaan muutoksella ei puututtaisi valtuutetulle nykyisin kuuluvaan toimivaltaan eikä olemassa oleviin resursseihin ja kummankin toimiston henkilöstön asema turvattaisiin. Tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki säilyisivät erillisinä lakeina, eikä niihin tehtäisi sisällöllisiä muutoksia. Tasa-arvovaltuutetusta ja yhdenvertaisuusvaltuutetusta annettuihin lakeihin tehtäisiin vain hallinnollisen uudistuksen vaatimat tekniset muutokset.

Punnitessaan oikeusministeriön arviomuistion ehdotusta valtuutettujen yhdistämisestä tasa-arvovaltuutettu on pitänyt lähtökohtanaan ennen kaikkea tasa-arvovaltuutetun lakisääteisiä perustehtäviä. Valtuutettu on tarkastellut mahdollisen yhdistymisen vaikutuksia näiden tehtävien ja valtuutetun nykyisen toiminnan kannalta olettaen, että edellä todetut uudistukselle asetetut reunaehdot toteutuvat.

Tasa-arvolain mukaan tasa-arvovaltuutetun päätehtävänä on valvoa tasa-arvolain ja erityisesti sen syrjintäkieltojen noudattamista. Tasa-arvolaki kattaa kaikki elämänalueet lukuun ottamatta uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen liittyvää toimintaa sekä perhe- ja yksityiselämää.  Tästä syystä tasa-arvovaltuutetun käsiteltäväksi tulee asioita monipuolisesti yhteiskunnan eri sektoreilta.

Lain voimaantulosta asti tasa-arvolain keskeinen soveltamisalue on ollut työelämä, ja näin on edelleen. Yhdistetty valtuutettu tulisi kuitenkin jatkossa valvomaan tasa-arvolaissa säädettyjen syrjintäkieltojen noudattamista myös työelämässä. Sukupuolten tasa-arvoa koskevien asioiden määrällinen osuus uuden valtuutetun työstä tulisi olemaan merkittävä.

Kaikenlaisessa syrjinnän vastaisessa työssä tulisi ottaa nykyistä paremmin huomioon syrjinnän moniperusteisuus ja sukupuolen läpileikkaavuus. Sukupuoli koskettaa välittömästi kaikkia ihmisiä ja myös eri vähemmistöryhmiä.  Jos eri syrjintäperusteita valvotaan samassa virastossa, syrjintälainsäädäntöä koskevan kokonaisvaltaisemman asiantuntemuksen ylläpito helpottuisi nykyisestään. Syrjinnän vastainen lainsäädäntö kehittyy paitsi tasa-arvolainsäädännön myös yhdenvertaisuuslainsäädännön soveltamisen myötä niin, että soveltamisratkaisut saattavat heijastua koko syrjinnän vastaisen lainsäädännön sisältöön.  Kummankin lain valvonnassa on myös kehittynyt erilaisia toimintatapoja, mikä olisi yhdistymisessä haaste. Toisaalta valtuutettujen toimistot voisivat oppia toistensa menettelytavoista (mm. sovintomenettely).

Suomessa syrjinnän vastaisen lainsäädännön valvontajärjestelmä on hajanainen ja asiakkaiden on vaikea hahmottaa viranomaiskenttää ja sitä, kehen valtuutettuun olla yhteydessä. Tältä kannalta yksi valtuutettu olisi todennäköisesti parempi. Termit tasa-arvovaltuutettu ja yhdenvertaisuusvaltuutettu avautuvat huonosti valtaosalle ihmisiä. Tämä lisännee osaltaan ns. aliraportointia; suurin osa syrjintää kokeneista ei käänny asiassaan viranomaisten puoleen. Nykyrakenteessa molempien valtuutettujen tulee parantaa tunnettuisuuttaan ja voidaan olettaa, että olisi helpompaa pyrkiä tekemään tunnetuksi yhtä instituutiota.

Tasa-arvovaltuutetun tehtävänä on valvoa myös lain edistämisvelvoitteita, erityisesti työelämän ja oppilaitosten tasa-arvosuunnittelua. Oppilaitosten tasa-arvo on järkevää laatia yhdessä yhdenvertaisuuslain nojalla laadittavan yhdenvertaisuussuunnitelman kanssa, koska molemmissa on kysymys syrjinnän ennaltaehkäisemisestä ja tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen oppimisyhteisön kehittämisestä. Kumpikin valtuutettu valvoo valvottavanaan olevan lain kannalta oppilaitosten suunnitteluvelvoitteen noudattamista, käytännössä siis yleensä samoja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmia. Tilanne on haasteellinen sekä viranomaisvalvonnan kannalta että ennen kaikkea oppilaitosten kannalta, koska samalla suunnitelmalla on kaksi valvojaa ja ohjeistajaa.

Valtuutettujen yhdistyessä kaikki nykyiset lakisääteiset tehtävät, myös velvollisuus seurata sukupuolten tasa-arvoa yhteiskunnassa, siirtyisivät uudelle valtuutetulle. Mikäli yhdistyminen toteutettaisiin, oleellista olisi, että yhdistetyn valtuutetun toiminnassa sukupuolten tasa-arvoon suunnattaisiin riittävästi voimavaroja.

Tasa-arvovaltuutettu ei pidä mahdollista yhdistymistä ongelmattomana, vaan yhdistymiseen sisältyisi haasteita ja epävarmuustekijöitä. Valtuutettujen yhdistämiseen voi katsoa sisältyvän riskin siitä, että se johtaisi tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain yhdistämiseen. Jo nyt joissakin arviomuistiosta annetuissa lausunnoissa on esitetty lakien yhdistämistä, jopa yhdenmukaistamista. Tasa-arvovaltuutettu pitää erittäin tärkeänä tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain erillään pitämistä. Lait eivät ole vain muodollisesti toisistaan erillisiä, kuten arviomuistiossa todetaan, vaan niissä on merkittäviä rakenteellisia ja sisällöllisiä eroja sekä syrjintäkieltojen, edistämisvelvoitteiden että valvontasäännösten osalta. Ei ole kuitenkaan estettä sille, että yksi valtuutettu valvoo kahta lakia.

Tasa-arvovaltuutettu edellyttää mahdollisen jatkovalmistelun pohjaksi selkeää linjausta siitä, että tasa-arvolakia ja yhdenvertaisuuslakia tullaan kehittämään erillisinä lakeina rinnakkain, eikä lakeja lähdetä yhdistämään valtuutettujen mahdollisen yhdistämisen tapahduttua. Lainsäädäntöä voidaan kehittää vain kummassakin laissa nykyisin turvattua suojan tasoa parantaen ja valvonnasta vastaavien valtuutettujen toimivaltuuksia vahvistaen. Yhdenmukaistaminen ei ole arvo sinänsä. Lisäksi on aivan ilmeistä, ettei yksi laki myöskään merkitsisi lainsäädännön yksinkertaistamista tai selkiyttämistä, vaan yhdistetystä laista tulisi erittäin vaikeaselkoinen ja monikerroksinen.

Viranomaistyön vaikuttavuutta ja toimintojen järjestämistä tulee arvioida ensisijaisesti viranomaisen lakisääteisten perustehtävien kannalta. Tasa-arvovaltuutetun resurssit ovat jo pitkään olleet tehtävään nähden riittämättömät. Yhdistettykin valtuutetun toimisto (26 hlöä) olisi resursseiltaan aliresursoitu. tasa-arvovaltuutetun pienet henkilöresurssit (10 hlöä) huomioon ottaen suora vertaaminen Ruotsiin (n. 100 hlöä) tai Norjaan (n. 60 hlöä) tai muihin maihin ei ole perusteltua sen enempää arvioitaessa tasa-arvovaltuutetun nykyisen työn vaikuttavuutta kuin mahdollisen valtuutettujen yhdistymisen vaikutuksia.

Jos valtuutettujen yhdistäminen toteutettaisiin, arviomuistiossa esitetyillä perusteilla tasa-arvovaltuutettu kannattaa sitä, että uusi valtuutettu olisi nimeltään tasa-arvovaltuutettu. Jos tätä nimeä ei haluta käyttää, nimeksi voisi tulla tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvaltuutettu.

Lausunto kokonaisuudessaan: Tasa-arvovaltuutetun lausunto arvionmuistiosta Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutettujen yhdistäminen (TAS 220/2016)

17.06.2016