Hyppää sisältöön

Tasa-arvovaltuutetun lausunto hallituksen esityksestä (HE 19/2014 vp) koskien yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolakien muutoksia (annettu 6.5.2014)

Tasa-arvovaltuutettu on antanut eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle lausunnon hallituksen esityksestä yhdenvertaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 19/2013 vp). Hallituksen esitys sisältää paitsi ehdotuksen uudeksi yhdenvertaisuuslaiksi myös ehdotuksia tasa-arvolain ja sen valvontajärjestelmää koskevien säännösten muuttamiseksi.

Hallituksen esityksessä lähdetään siitä, että naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) nimi säilytetään ennallaan. Tasa-arvovaltuutettu katsoo, että lain sisältöä vastaisi paremmin laki sukupuolten välisestä tasa-arvosta, koska ehdotetuilla säännöksillä sukupuoli-identiteetistä ja sukupuolen ilmaisusta pyritään tuomaan esille sukupuolen moninaisuutta ja sitä, että kaikki eivät sovi kaksijakoiseen sukupuolikäsitykseen.

Tasa-arvovaltuutetusta on hyvä, että tasa-arvolakiin saadaan nimenomaiset syrjintäkiellot sillä perusteella, että ihminen kuuluu sukupuolivähemmistöön. Tämä toteutuu ehdotetuilla syrjintäkielloilla sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun perusteella.

Tasa-arvovaltuutettu katsoo, että myös moniperusteisesta syrjinnästä tulisi ottaa säännös / säännökset lainsäädäntöön, eikä käsitellä asiaa vain lain perusteluissa. Myös tasa-arvovaltuutetulle tulee antaa toimivalta valvoa kaikenlaista moniperusteista syrjintää, sillä usein toinen syrjintäperuste, esimerkiksi ikä, kytkeytyy syrjintään sukupuolen perusteella.

Tasa-arvovaltuutettu pitää tärkeänä tasa-arvosuunnittelua ja palkkakartoitusta koskevien säännösten tarkistamista mutta kiinnittää lausunnossaan huomiota ehdotuksen eräisiin kohtiin. Toisin kuin ehdotuksessa, tasa-arvovaltuutettu katsoo muun muassa, että tasa-arvosuunnitelma tulisi myös vastaisuudessa laatia vuosittain. Ehdotuksessa olisi pitänyt myös kiinnittää enemmän huomiota henkilöstön edustajien oikeuteen saada ja käsitellä tasa-arvosuunnitteluprosessin aikana tarvittaessa myös yksilökohtaisia palkkatietoja.

Lakiesityksessä ehdotetaan tasa-arvosuunnitteluvelvoitteen laajentamista peruskouluihin. Tasa-arvovaltuutettu katsoo, että olisi selkeämpää, jos yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolain edellyttämiä, oppilaitoksissa laadittavia suunnitelmia koskisivat samansisältöiset säännökset.  Tasa-arvovaltuutettu kiinnittää huomiota siihen, että koulutuksen järjestäjien tasa-arvo-osaamista on tarpeen vahvistaa.

Tasa-arvovaltuutettu ehdottaa ja pitää erittäin tärkeänä, että tasa-arvolaissa säädettäisiin tasa-arvovaltuutetun toimivallasta edistää sovintoa tasa-arvolain noudattamista koskevassa asiassa. Siten tasa-arvovaltuutetulla olisi samanlainen mahdollisuus sovinnon edistämiseen ja sovintomenettelyyn kuin vähemmistövaltuutetulla ja tulevalla yhdenvertaisuusvaltuutetulla.

Tasa-arvovaltuutettu haluaa jälleen kiinnittää eduskunnan huomiota tasa-arvovaltuutetun jatkuvasti lisääntyneiden tehtävien ja valtuutetulla käytössä olevien resurssien väliseen ristiriitaan. Tasa-arvolakiin nyt ehdotetut uudistukset, muun muassa tasa-arvosuunnitteluvelvoitteen ulottaminen peruskouluihin ja sukupuolivähemmistöjä koskevan syrjintäsuoja vahvistaminen, tulevat entisestään korostamaan tasa-arvovaltuutetun lisäresurssien tarvetta.

Tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain valvonnan osalta tasa-arvovaltuutettu katsoo, että yhdenvertaisuusvaltuutetulle tulisi antaa ehdotettua paremmat mahdollisuudet toimia työelämässä. Tasa-arvovaltuutettu kannattaa tasa-arvovaltuutettua koskevaan sääntelyyn ehdotettuja muutoksia, jotka vahvistaisivat tasa-arvovaltuutetun itsenäistä ja riippumatonta asemaa.

Tasa-arvovaltuutetun lausunto kokonaisuudessaan: Lausunto eduskunnalle hallituksen esityksestä yhdenvertaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.pdf (35.5 kt )

Tasa-arvovaltuutetun lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle.pdf (23.4 kt )

12.05.2014