Hyppää sisältöön

Tasa-arvovaltuutettu ja lapsiasiavaltuutettu: Intersukupuolisilla lapsilla on oikeus omaan kehoonsa

Tänään 26.10.2017 vietetään Intersex Awareness Day (IDA) -päivää eri puolella maailmaa. Päivällä halutaan edistää intersukupuolisten ihmisten ihmisoikeuksia sekä lisätä tietoa intersukupuolisuudesta.

Intersukupuolisuus on synnynnäinen tila, jossa yksilön fyysiset sukupuolta määrittelevät ominaisuudet eivät ole yksiselitteisesti naisen tai miehen.  Suomessa intersukupuolisille vauvoille ja lapsille tehdään edelleen kosmeettisista syistä sukuelimiä muokkaavia leikkauksia.

Tasa-arvovaltuutettu ja lapsiasiavaltuutettu ovat jo monta vuotta tuoneet esille huolensa intersukupuolisten lasten hoitokäytännöistä.

– Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus omaan kehoonsa ja vanhempien pitäisi saada tietoa intersukupuolisuudesta, valtuutetut toteavat.

Tasa-arvovaltuutettu on ehdottanut intersukupuolisten lasten aseman selvittämistä.  Kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman 2017–2019 mukaan intersukupuolisten lasten oikeuksista ja kokemuksista tehdään selvitys.

Lapsiasiavaltuutettu järjesti 2016 pyöreän pöydän keskustelun intersukupuolisten lasten hoitokäytännöistä. Lapsiasiavaltuutettu on esittänyt sosiaali- ja terveysministeriölle valmistelun käynnistämistä intersukupuolisten lasten hoitosuosituksista.

Asia on ollut paljon esillä myös kansainvälisesti. Viimeksi 12.10.2017 Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous hyväksyi päätöslauselman, joka kannustaa jäsenvaltioita kieltämään intersukupuolisten vauvojen lääketieteellisesti ei-välttämättömän sukuelinkirurgian.

Lisää tietoa intersukupuolisuudesta ja Intersex Awareness Day (IDA) -päivästä löydät osoitteesta intersukupuolisuus.fi, joka on intersukupuolisten ihmisten ylläpitämä sivusto.


Jukka Maarianvaara             Tuomas Kurttila
tasa-arvovaltuutettu              lapsiasiavaltuutettu

                                  

26.10.2017