Hyppää sisältöön

Psykologi jäi äitiysvapaalla ilman hänelle kuulunutta palkankorotusta (TAS/357/08)

Psykologi oli äitiysvapaalla, kun hänen kanssaan samanarvoista työtä tehneen kollegan peruspalkkaa korotettiin. Korotus annettiin 1.3.2008. Työnantaja myönsi äitiysvapaalla olleelle psykologille vastaavan palkankorotuksen, kun psykologi 3.9.2009 palasi töihin.  Työnantaja ei kuitenkaan maksanut korotusta takautuvasti. Olisiko peruspalkan korotus pitänyt huomioida myös psykologin äitiysvapaa-ajan palkassa?

Työnantaja perusteli tasa-arvovaltuutetulle menettelyään lähinnä sillä, että kyseisessä työpaikassa on luottamusmiesten kanssa yhteisesti sovittu ja jo vakiintuneeksi muodostunut tapa, ettei järjestelyeristä myönnetä palkankorotuksia henkilöille, jotka eivät ole jakohetkellä työnantajan palkanmaksuvelvoitteen piirissä. Kyseisessä työpaikassa on tapana, että tällaisten työntekijöiden palkka tarkistetaan, kun työntekijä taas palaa töihin. Työnantaja katsoi, että se oli menetellyt soveltamansa työehtosopimuksen ohjeiden mukaisesti. Työnantaja ei mielestään ollut toiminut tasa-arvolain vastaisesti eikä se mielestään ollut syrjinyt äitiysvapaalla ollutta psykologia.

Tasa-arvolaissa kielletään välitön ja välillinen palkkasyrjintä. Säännöstä tulkittaessa on otettava huomioon myös EY:n tuomioistuimen asiaa koskeva oikeuskäytäntö, sillä tasa-arvolailla on saatettu kansallisesti voimaan Euroopan unionin samapalkkaisuussääntely.

Kyseisessä tapauksessa työnantaja oli työehtosopimuksen mukaan velvollinen maksamaan jonkin aikaa palkkaa myös äitiysvapaalla oleville työntekijöille. Perussääntönä on, että kun työnantaja on työehtosopimuksen perusteella velvollinen maksamaan palkkaa äitiysvapaa-ajalla, myös äitiysvapaa-ajan palkkaa tulee korottaa kaikilla ennen äitiysvapaata tai äitiysvapaan aikana tapahtuvilla työehtosopimuskorotuksilla, eli yleiskorotuksilla. Muunlainen menettely johtaisi tasa-arvolaissa kiellettyyn välittömään sukupuolisyrjintään.

Järjestelyvaraerän jakaminen perustuu työehtosopimuksen määräyksiin, mutta tilanne ei tällöin ole täysin sama kuin järjestelyvaraeriä jaettaessa. Järjestelyvaraeriä koskien on annettu kaksi merkittävää EY-tuomioistuimen tuomiota: C-342/93, Gillespie ja C-147/02, Alabaster. Gillespie- tuomion mukaan samapalkkaisuuden periaate ei edellytä, että naisten kokonaispalkka säilytetään äitiysloman ajan ennallaan. Tuomiossa ei vahvisteta erityisiä perusteita siitä, minkä suuruisia korvauksia työntekijöille pitää tältä ajalta maksaa. Jotta kansallinen tuomioistuin kykenisi arvioimaan korvauksen riittävyyttä, on sen huomioitava myös työntekijän perustellun poissaolon varalta vahvistetut muut kansalliset sosiaaliturvamuodot. Jos etuuksien laskentatapa perustuu siihen, minkä suuruista palkkaa työntekijä on ennen äitiyslomansa alkamista saanut, on työntekijän palkkaan sisällytettävä myös työntekijän äitiysvapaan aikana myönnetyt palkankorotukset. Myönnetyt korotukset on sisällytettävä palkkaan siitä lähtien, kun ne ovat tulleet voimaan. Suomessa perhevapaiden ajoilta maksettavista korvauksista on säädetty sairausvakuutuslaissa. Sen mukaan kaikkien perhevapaaetuuksien laskentatapa on nimenomaan Gilespie-tuomiossa tarkoitetun kaltainen.

Tasa-arvovaltuutettu katsoi, että työnantajan olisi 1.3.2008 lähtien pitänyt myöntää äitiysvapaalla olleelle psykologille palkankorotus, jonka hänen kanssaan samanarvoista työtä tehnyt kollega 1.3.2008 sai. Korotus olisi pitänyt huomioida äitiysvapaa-ajan palkassa. Näin siinä tapauksessa, että kyseisen psykologin äitiysvapaa-ajan palkan suuruus on työehtosopimuksen mukaan pitänyt määrittää jo ennen hänen äitiysvapaataan ansaitsemien työtulojen perusteella.

03.01.2011