Tasa-arvoblogi

Takaisin

Pride-viikon blogi: Tasa-arvolaki ja sukupuolen moninaisuus

Pride-viikon blogi: Tasa-arvolaki ja sukupuolen moninaisuus

29.06.2018
Jukka Maarianvaara

Tasa-arvolaki on vuoden 2015 alusta lukien koskenut myös sukupuolivähemmistöjä. Laissa on kielletty syrjintä sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun perusteella. Kielto koskee myös syrjintää, joka perustuu siihen, että henkilön fyysiset sukupuolta määrittävät ominaisuudet eivät ole yksiselitteisesti naisen tai miehen. Syrjintäkieltojen ohella tasa-arvolaki edellyttää, että mm. oppilaitokset ja työnantajat ennaltaehkäisevät sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Vaikka lain soveltamisalaa tuolloin laajennettiinkin, sen nimi on edelleen – vastoin tasa-arvovaltuutetun näkemystä – ”laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta”. Oikeampi nimi olisi varmasti ”laki sukupuolten tasa-arvosta”.

Kesäkuun alkupuolella pidetyssä intersukupuolisuus-seminaarissa hollantilainen Miriam van der Have toi esiin neljä prioriteettia intersukupuolisten aseman parantamiseksi: Awareness, Visibility, Legislation (Tietoisuus, Näkyvyys, Lainsäädäntö). Samat iskusanat pätevät muidenkin sukupuolivähemmistöihin kuuluvien tilanteeseen. On tärkeää, että tietoisuus sukupuolivähemmistöjen asemasta ja heidän kohtaamistaan ongelmista lisääntyy; heidän on voitava tulla näkyviksi ilman pelkoa syrjinnästä ja lainsäädännön on oltava kunnossa heidän asemansa parantamiseksi ja syrjinnän estämiseksi.

Sukupuolivähemmistöjen aseman parantaminen ei ole tällä hetkellä niin korkealla poliittisen päätöksenteon agendalla kuin sen tulisi olla. Siksi on tärkeää, että eri tahot – järjestöt, viranomaiset ja muut toimijat – yhdistävät voimansa tietoisuuden ja näkyvyyden lisäämiseksi sekä lainsäädännön parantamiseksi. Kansalaisyhteiskunta onkin osoittanut viime vuosina voimansa erityisesti seksuaalivähemmistöjen aseman parantamisessa, kun sekä tasa-arvoinen avioliittolaki että uusi äitiyslaki on saatu kansalaisaloitteen pohjalta läpi eduskunnassa. Ikävä puoli asiassa on se, että nämä vähemmistöjen ihmisoikeuksiin liittyvät muutokset eivät ole tapahtuneet poliittisten päätöksentekijöiden aloitteesta, vaan ne ovat vaatineet kansalaisten aktiivisuutta. Parhaillaan on käynnissä translain uudistamista vaativa kampanja – joka ei myöskään ole edennyt poliittisessa koneistossa, vaikka Suomi on saanut asiasta poikkeuksellisen paljon kansainvälisiäkin moitteita.

Tasa-arvovaltuutetun tehtävä on valvoa tasa-arvolain, erityisesti sen syrjintäkieltojen, noudattamista sekä edistää tasa-arvolain tarkoituksen toteutumista. Meidän puoleemme voi kääntyä syrjintätilanteissa, ja toisaalta pyrimme edistämään sukupuolivähemmistöihin kuuluvien asemaa mm. yhteistyössä järjestöjen kanssa. Järjestöyhteistyö onkin meille erittäin tärkeää, koska sitä kautta saamme ajantasaista tietoa sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten tilanteesta ja voimme antaa tietoa tasa-arvolaista. Toisaalta järjestöjen kautta tieto tasa-arvovaltuutetusta saavuttaa sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset ja he osaavat ottaa meihin yhteyttä.

On kuitenkin syytä muistaa, että järjestöillä ja tasa-arvovaltuutetulla on erilaiset roolit ja tehtävät sukupuolivähemmistöjen äänenä toimiessaan. Tasa-arvovaltuutettu on lainvalvontaviranomainen, joka voi toimia lainsäädännössä annetun toimivaltansa puitteissa. Esimerkiksi kaikki huono kohtelu, rakenteelliset epäkohdat, tiedon ja resurssien puute eivät ole tasa-arvolain kieltämää syrjintää, johon voisimme puuttua – ne ovat yhteiskunnallisia epäkohtia, jotka olisi ratkaistava politiikan keinoin. Tasa-arvovaltuutettu voi kuitenkin toimia järjestöjen ohella niiden äänenä, jotka eivät saa muuten ääntään kuuluviin.

Perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Se on myös tasa-arvovaltuutetun työn lähtökohta.

Hyvää Pride-viikkoa!