Hyppää sisältöön

Lausunto maakunta- ja sote-uudistusta sekä asiakkaan valinnanvapautta koskevista hallituksen esityksistä (TAS 158/2017, annettu 27.6.2017)

Tasa-arvovaltuutettu antoi eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle lausunnon maakunta- ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta koskevasta hallituksen esityksestä (HE 15/2017 vp) sekä asiakkaan valinnanvapautta sosiaali- ja terveydenhuollossa koskevasta hallituksen esityksestä (HE 47/17 vp).

Esityksillä on merkittäviä vaikutuksia sukupuolten tasa-arvoon muun muassa henkilöstön, päätöksenteon, palveluiden käytön ja palveluiden tuotannon kannalta.

Julkisen sektorin sote-palveluissa työskentelee noin 215.000 työntekijää, joista 90 % on naisia. Muutoksilla on suuri merkitys heidän palvelussuhteidensa jatkuvuudelle, heihin sovellettaviin työehtosopimuksiin sekä palvelussuhteen ehtoihin.

Kaavailtu valinnanvapausmalli voi merkitä henkilöstön palvelussuhteiden muuttumista nykyistä epävarmemmiksi. Asiakkaiden liikkuminen eri palveluntuottajien välillä voi aiheuttaa jatkuvia henkilöstön sopeuttamistarpeita. Palvelussuhteen ehdot voivat heiketä etenkin siinä tapauksessa, että uuden työnantajan palvelukseen siirrytään ilman liikkeen luovutusta, uusina työntekijöinä. Valinnanvapaus voi lisätä myös määrä- ja osa-aikaisten työsopimusten sekä vuokratyön käyttöä, kun työnantajien on sopeutettava henkilöstönsä määrää muuttuvaan kysyntään.

Valinnanvapauden käyttäminen ja siitä hyötyminen voi olla vaikeaa erityisesti muita huonommassa ja haavoittuvaisemmassa asemassa oleville mies- ja naisryhmille.  Valinnanvapausjärjestelmä edellyttää asiakkailta tahtoa ja kykyä valita itselleen parhaiten sopiva palveluntuottaja. Heille pitää tarjota riittävästi tukea ja tietoa valintojen tekemisessä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetussa lakiesityksessä on mukana sukupuolten tasa-arvon edistämistavoite. Sellainen pitäisi lisätä myös maakuntalain maakuntastrategiaa koskevaan säännökseen. Tämä antaisi tasa-arvotyölle hyvän perustan maakuntien koko toimintakentällä.

Tasa-arvovaltuutetusta on hyvä, että säännökset tasa-arvolain kiintiösäännöksen soveltamisesta maakunnan toimielimiin ja liikelaitosten johtokuntien kokoonpanoon ovat tulossa tasa-arvolain lisäksi myös maakuntalakiin.

Lausunto kokonaisuudessaan:
Tasa-arvovaltuutetun lausunto maakunta- ja sote-uudistusta sekä asiakkaan valinnanvapautta koskevista hallituksen esityksistä (TAS 158/2017)

28.06.2017