Tasa-arvoblogi

Takaisin

Hyvää naistenpäivää – ilman seksuaalista häirintää!

Hyvää naistenpäivää – ilman seksuaalista häirintää!

08.03.2018
Jukka Maarianvaara

Seksuaalinen häirintä on ollut viimeiset viisi kuukautta kaikkien huulilla. Yhdysvalloista alkunsa saanut #MeToo-kampanja on levinnyt ennennäkemättömällä tavalla ympäri maailman. Suomessakin keskustelu on käynyt vilkkaana – ja syystä. Seksuaalinen häirintä on meilläkin yleinen ilmiö, johon ei syystä tai toisesta ole aiemmin puututtu. Tiedosta ei ole ollut puutetta: tasa-arvobarometrin mukaan puolet alle 35-vuotiaista on kokenut häirintää viimeisen kahden vuoden aikana (2012 tieto). Kouluterveyskyselyn (2017) mukaan 8. – 9. luokilla ja toisella asteella opiskelevista tytöistä 30 % on joutunut häirinnän kohteeksi – pojistakin joka kymmenes.

#MeToo-keskustelu on saanut jotkut tuskastumaan siitä, ”saako nyt enää flirttaillakaan”. Seksuaalinen häirintä on kuitenkin määritelty tasa-arvolaissa – ja se on yksi sukupuolisyrjinnän muoto, ei mitään kevyttä flirttiä. Tasa-arvolain mukaan seksuaalinen häirintä on ”sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua käytöstä, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri.”

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Seksuaalinen häirintä voi ensinnäkin olla ilmenemismuodoiltaan hyvin monenlaista seksuaalisesti vihjailevista eleistä ja ilmeistä aina raiskaukseen asti. Se on ei-toivottua; joissakin tilanteissa loukatun olisi siis ilmaistava, ettei hyväksy käytöstä. Yleensä tekijän pitäisi itsekin ymmärtää käytöksensä epäasiallisuus. Seksuaalinen häirintä myös loukkaa kohdettaan joko henkisesti tai fyysisesti. Sillä ei ole mitään tekemistä molemmille osapuolille vapaaehtoisen ja mukavaksi koetun flirttailun kanssa.

Seksuaalinen häirintä on siis ollut tasa-arvolaissa kiellettyä syrjintää jo noin neljännesvuosisadan ajan, mutta miksi sitä on siitä huolimatta siedetty vuosikymmenestä toiseen?

Helsingin Sanomat julkaisi viime viikonloppuna kaksi artikkelia kouluissa tapahtuneesta seksuaalisesta häirinnästä. Kirjoitusten perusteella tapauksissa toistui kaksi seksuaaliselle häirinnälle tyypillistä ilmiötä: vallankäyttö ja häpeä. Häirintään syyllistyneet opettajat käyttivät valta-asemaansa väärin. He olivat oppilaiden silmissä luotettuja ja arvostettuja aikuisia, jotka loivat oppilaisiinsa luottamuksellisen suhteen. Tämän luottamuksen varjolla ja auktoriteettiasemansa turvin he käyttivät oppilaita seksuaalisesti hyväkseen.

Hyväksikäytön uhriksi joutuneet oppilaat kokivat häpeää. He syyllistivät itseään tapahtuneesta ja pelkäsivät leimautumista hankalaksi tyypiksi, joka aiheuttaisi ongelmia pidetylle opettajalle. Häpeä esti kertomasta asiasta aikuisille. Häpeää varmasti lisäsi se, että kokemuksista kertominen ei useinkaan johtanut aitoihin toimenpiteisiin, vaan vähättelyyn ja kertomusten kyseenalaistamiseen.

Samanlainen asetelma on liittynyt moniin julkisuudessa olleisiin esimerkkeihin seksuaalisesta häirinnästä. Työpaikoilla, oppilaitoksissa ja monissa muissa yhteisöissä on valtarakenteita, jotka yhtäältä mahdollistavat seksuaalisen häirinnän ja toisaalta hankaloittavat sen tuomista julki.

#MeToon mukanaan tuoma keskustelu häirinnästä johtaa toivottavasti uhrien voimaantumiseen ja fokuksen siirtymiseen tekijöihin: uhrin ei kuulu kantaa syyllisyyttä ja häpeää häirinnän kohteeksi joutumisesta. Syyllinen on tekijä, ei uhri.

Pelkkä keskustelu ei riitä, vaikka se onkin muutoksen edellytys. Seuraavaksi on konkreettisten tekojen aika. Työpaikoilla, oppilaitoksissa ja muissa yhteisöissä on keskusteltava siitä, mitä seksuaalinen häirintä on ja miten siihen puututaan. Opetushallitus julkaisi juuri ohjeet seksuaaliseen häirintään puuttumiseksi peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa. Myös työpaikoilla olisi oltava selkeät menettelyt häirinnän varalle. Työnantajat ja oppilaitokset vastaavat siitä, että niiden piirissä seksuaaliseen häirintään on nollatoleranssi.

Jokaisella on oikeus käydä koulua, opiskella, työskennellä ja harrastaa ilman pelkoa seksuaalisesta häirinnästä.