HS/ vieraskynäpalsta: Tasa-arvo vaatii poliittista tahtoa
Helsingin Sanomissa vieraskynä-palstalla 2.7.2005 julkaistu tasa-arvovaltuutettu Päivi Romanovin lyhennelty teksti
Uusitun tasa-arvolain valmistelussa toimeenpanon tehokkuuteen ei ole uhrattu edes painomustetta, muusta puhumattakaan, toteaa Päivi Romanov.
Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta uudistui kesäkuun alusta. Edellisestä mittavasta uudistuksesta on kulunut 10 vuotta.
Sukupuolten välistä tasa-arvoa ja sitä koskevaa lainsäädäntöä ei voi omia suomalaiseksi keksinnöksi. Yksi kansainvälisesti merkittävimmistä etapeista tasa-arvon alueella saavutettiin YK:n naisten oikeuksien yleissopimuksen hyväksymisen myötä vuonna 1979.
Jotta Suomi saattoi ratifioida yleissopimuksen, säädettiin laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta eli tasa-arvolaki. Laki tuli voimaan vuoden 1987 alusta. Suomi oli Pohjoismaista viimeinen, jossa sukupuolten välisestä tasa-arvosta säädettiin oma laki.
Lain keskeisiä periaatteita on samapalkkaisuus, jota sitäkään ei ole Suomessa keksitty. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n samapalkkaisuutta koskeva yleissopimus vuodelta 1952 vaati samaa palkkaa samasta ja samanarvoisesta työstä. Euroopan yhteisössä samapalkkaisuusvaatimus on ollut kirjattuna jo vuodesta 1957 Rooman sopimuksessa.
Tasa-arvolaki on aina valmistelupöydällä ollessaan herättänyt keskustelua, kiivastakin sellaista. Viimeisin lakiuudistus ei ollut poikkeus. Enää ei julkisuudessa kuitenkaan kuulunut puheenvuoroja, joissa lain tarpeellisuus olisi tyystin asetettu kyseenalaiseksi, muutamaa yksinäistä tuskanparahdusta lukuun ottamatta.
Tasa-arvolaki on tullut osaksi suomalaisen yhteiskunnan oikeudellista sääntelyä, ja kestää vielä kauan ennen kuin se tekee itsensä tarpeettomaksi.
Yksi nyt voimaan tulleen, uudistetun lain puhutuimmista säännöksistä koskee työpaikkojen tasa-arvosuunnittelua. Velvollisuus tasa-arvosuunnitteluun ei ole sinänsä uusi asia. Se on sisältynyt tasa-arvolakiin jo vuodesta 1995 lukien, siis yli 10 vuotta.
Koska tasa-arvosuunnittelua ei ole toteutettu siinä laajuudessa kuin lainsäätäjä aikoinaan kaavaili, säännöstä on nyt täsmennetty määräyksellä tasa-arvosuunnitelmien vähimmäissisällöstä ja sanktiosta laiminlyönnin varalta. Sisältösäännöksellä pyritään osoittamaan seikkoja, joihin työyhteisöissä on erityisesti kiinnitettävä huomiota tasa-arvon edistämiseksi.
Suurta mielenkiintoa on herättänyt vaatimus naisten ja miesten palkkaerojen selvittämisestä (ns. palkkakartoitus). Palkkojen kartoittaminen on osa tasa-arvosuunnittelun prosessia. Tarkoituksena on tehdä naisten ja miesten väliset perusteettomat palkkaerot näkyviksi. Kaikki palkkaerothan eivät ole syrjintää.
Lain tavoitteena on tehdä tasa-arvosuunnitelmasta konkreettinen, työyhteisön arkeen vaikuttava työkalu. Se ei saa olla vain ylevien periaatteiden julistus, joka ei tavoita työpaikan todellisuutta.
Hiljattain julkaistiin kolmikantaisen työryhmän ehdotus hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteisesti toteutettavaksi ohjelmaksi, jolla pyritään samapalkkaisuuden edistämiseen. Naisten ja miesten välisen palkkaeron kurominen pienemmäksi on näin nostettu työmarkkinoiden kaikkien osapuolten yhteiselle asialistalle. Se on hatunnoston arvoista.
Palkkoihin liittyvä epätasa-arvo on saanut näkyvyyttä myös kolmikantaisesti valmistellussa tasa-arvolaissa. Nyt, jos koska, on syytä odottaa myönteisen kehityksen notkahtavan liikkeelle.
Ohjelmiin ja lakeihin liittyy kuitenkin ongelma, joka on valitettavan leimallinen suomalaiselle tasa-arvopolitiikalle: tasa-arvon ajatellaan edistyvän ilman erityistä työpanosta.
Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen ehdotuksessa palkkaohjelmaksi on lukuisia toimenpiteitä, jotka jäänevät hallituksen vastuulle. Ne vaativat työtä, työ vaatii tekijänsä. Tämä tulee ottaa huomioon, kun hallitus lopullisesti päättää ohjelmasta ja sen toteuttamisen edellytyksistä.
Uusitun tasa-arvolain valmistelussa toimeenpanon tehokkuuteen ei ole uhrattu edes painomustetta, muusta puhumattakaan. Edistämistoimia on korostettu, syrjintäkieltojen ulottuvuutta laajennettu, valvottavaa lisätty, tiukennuksilla ja sanktioilla kehutaan ja uhataan. Valvovalle viranomaiselle ei kuitenkaan anneta lisää voimavaroja. Tällä saattaa olla vaikutusta koko lain uskottavuuteen.
Ohjelmien ja lakien tekeminen vaatii aina vääntöä. Kovin kädenvääntö käydään kuitenkin rahakirstun kannella. Siinä viime kädessä punnitaan myös poliittinen tahto.
02.07.2005
