Tasa-arvovaltuutettu

Valtionavustuksen epääminen ratsastusseuralta (Dnro 5/51/04) 

Ratsastusseura pyysi tasa-arvovaltuutetun lausuntoa siitä, oliko seuraa syrjitty, kun lääninhallitus ei ollut myöntänyt sille valtionavustusta sosiaalitilojen rakentamiseen. Samanaikaisesti lääninhallitus oli myöntänyt avustusta kahdelle jäähallille muun muassa sosiaalitilojen rakentamiseen. Ratsastusseura katsoi, että lääninhallituksen päätöksellä oli syrjitty naisten sekä tyttöjen harrastamaa urheilua verrattuna miesten ja poikien harrastamaan jääkiekkoon, jota jäähallit leimallisesti tukevat.

Lääninhallituksen mukaan avustuksilla tuetaan erityisesti laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin tarkoitettuja liikuntapaikkoja. Valtionavustusta myönnetään ensisijaisesti kunnalle tai kuntayhtymälle sekä näiden määräämisvallassa oleville yhteisöille. Hankkeiden tarpeellisuutta kuntalaisten liikuntaharrastuksen tukijana on ensisijaisesti arvioitu kunnan omassa päätöksenteossa. Avustusta saaneet kaksi jäähallia ovat paikkakuntien perusliikuntapaikkoja, joissa on vuosittain noin 75 000 käyntikertaa. Jäähallien käyttäjäkuntaan kuuluvat poikien ja miesten lisäksi tytöt ja naiset. Avustuksen myöntämistä ratsastusseuralle ei ollut pidetty perusteltuna, kun otettiin huomioon tarkoitukseen käytettävissä olevat varat ja avustushakemukset sekä avustuksen tarpeellisuus ja kiireellisyys.

Tasa-arvolaki kieltää sukupuoleen perustuvan syrjinnän. Lain mukaan viranomaisten tulee edistää tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Tämä tulee ottaa huomioon muun muassa palvelujen saatavuudessa ja tarjonnassa.

Tasa-arvovaltuutettu pitää tärkeänä, että yhteiskunta tukee tasapuolisesti tyttöjen ja naisten sekä poikien ja miesten urheilu- ja liikuntaharrastuksia. Sukupuolten tasa-arvon toteutumiselle on tärkeää mahdollisimman suuri avoimuus ja läpinäkyvyys niissä periaatteissa, joita palvelujen ja varojen jakamisessa noudatetaan.

Viranomaisten toiminnallinen tasa-arvosuunnittelu on hyvä väline tasa-arvon edistämiseksi. Viranomaisten olisikin hyvä selvittää, mikä on naisliikunnan saama osuus jaetuista liikuntarahoista ja miten rahoitusta voidaan suunnata paremmin kummankin sukupuolen liikuntaharrastuksiin. Tarpeellista olisi myös selvittää, miten miehet ja naiset eroavat liikuntapalveluiden käyttäjinä ja miten heidän erilaiset tarpeensa voidaan ottaa huomioon mahdollisimman tasapuolisesti.

Opetusministeriö asetti 11.2.2004 Tasapeli-työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia ehdotus sukupuolivaikutusten arviointimenettelystä liikunnan alalla. SLU teki työryhmää varten selvityksen, jossa todetaan muun muassa, että pojat käyttävät enemmän pallokenttiä, tekojäätä ja jäähallia, tytöt taas koulun liikuntasalia ja hevosurheilualuetta, että julkinen liikuntapaikkarakentaminen palvelee enemmän miesten ja poikien liikuntaa ja että naiset käyttävät miehiä enemmän yksityisiä liikuntapalveluja. Valtion ja kuntien liikuntamenoista naiset saivat alla 40 prosenttia.

Käytettävissään olevan aineiston perusteella tasa-arvovaltuutettu ei voinut todeta, että lääninhallitus olisi erityisesti ottanut tasa-arvon huomioon avustuspäätöksissään. Lääninhallitus oli vain todennut, että myös naiset käyttävät jäähalleja. Myöskään ei selvinnyt, miksi jäähallien avustukset oli arvioitu tarpeellisemmiksi ja kiireellisemmiksi kuin ratsastushallin. Ratsastushallissa kävijöitä oli 75 000 – 80 000 eli saman verran kuin jäähalleissa yhteensä. Ratsastuskeskuksesta puuttuivat sosiaalitilat kokonaan. Vaikuttikin siltä, että keskeisin ero jäähallien ja ratsastushallin välillä oli ollut kunnan määräämisvalta jäähalleissa. Tämä kunnan määräämisvallan painottaminen liikuntapaikka-avustuksia jaettaessa perustuu liikuntalakiin.

Tasa-arvovaltuutettu totesi olevan pohdinnan arvoista, onko julkinen avustuspolitiikka ajanut naiset käytännössä tilanteeseen, että heidän on pitänyt perustaa liikuntapaikkoja yksityisillä varoilla päästäkseen harrastamaan haluamaansa liikuntaa. Tästä aktiivisuudesta ja aloitteellisuudesta on seurannut, että naisten harrastamat lajit jäävät avustusten ulkopuolelle, koska niiden harrastuspaikat eivät ole kuntien määräysvallassa. Avustusten myöntämisperusteita olisi arvioitava myös sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumisen näkökulmasta.

Tasa-arvovaltuutettu totesi, että lääninhallitus oli käyttänyt avustuksista päättäessään harkintavaltaa, joka sillä liikuntalain mukaan on. Tasa-arvovaltuutettu kehotti lääninhallitusta kuitenkin jatkossa ottamaan huomioon myös sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyvät näkökohdat selkeästi ja avoimesti. Valtionapupäätösten saajia valittaessa ja avustuspäätösten perusteluissa tulisi jatkossa tuoda esille myös tasa-arvon edistämisen näkökulma tasa-arvolain velvoittamalla tavalla. Tätä edellyttää sekin, että myös liikuntalain yhtenä tarkoituksena on liikunnan avulla edistää tasa-arvoa.