Uimahallin naistenvuorojen lainmukaisuus (Dnro TAS/75/2008)
Tasa-arvovaltuutettua pyydettiin selvittämään, onko Tampereen
kaupungin Hervannan uimahallissa oleva naisten vuoro tasa-arvolain
mukainen. Tasa-arvovaltuutettu katsoi, ettei naisille suunnattu
erillinen uimavuoro ole ristiriidassa tasa-arvolain kanssa.
Tampereen kaupungin antaman selvityksen mukaan naisten uimavuoro
otettiin käyttöön vuoden 2000 syksyllä Tampereen kaupungin
kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksellä. Hervannan
uimahallissa naisten vuoro on ollut maanantaisin klo 16-18.45
lukuun ottamatta kesäaikaa. Näin uintimahdollisuutta on tarjottu
myös sellaisille naisille, joiden uskonto tai jokin muu syy, kuten
esim. kosmeettinen haitta tai vamma estää uimisen yhdessä miesten
kanssa.
Tasa-arvolain mukaan henkilöä ei saa asettaa yleisesti saatavilla
olevien tavaroiden ja palvelujen tarjonnassa sukupuolen perusteella
muita epäedullisempaan asemaan. Tavaroiden ja palvelujen
tarjoaminen yksinomaan tai pääasiallisesti vain toisen osapuolen
edustajille on tasa-arvolain mukaan kuitenkin mahdollista siinä
tapauksessa, että menettelylle on olemassa oikeutettu tavoite ja
keinot tavoitteeseen pääsemiseksi ovat asianmukaisia ja
tarpeellisia. Näiden kriteerein täyttyessä voidaan
tasa-arvovaltuutetun näkemyksen mukaan sallittuna pitää myös sitä,
että palvelua tarjotaan pääasiassa samalla tavalla molemmille
sukupuolille ja vain eräiltä osin pelkästään toisen sukupuolen
edustajille.
Tampereen kaupungissa uimavuoroja tarjotaan valtaosin samalla
tavalla molemmille sukupuolille. Kaikilla kuntalaisilla on
uintimahdollisuus arkisin aamukuudesta iltaan klo 19.45 saakka ja
viikonloppuisin aamukymmenestä iltaan klo 16.45 saakka. Yksinomaan
naisille avoin uimavuoro on kaupungin yhdessä uimahallissa
maanantaisin klo 16:sta klo 18.45 saakka kesäaikaa lukuun
ottamatta.
Tasa-arvovaltuutettu katsoi, että pyrkimystä turvata tosiasialliset
mahdollisuudet uimahallipalvelun käyttämiseen myös niille naisille,
joilla jokin syy (kuten uskonto tai kosmeettinen haitta tai vamma)
estää uimisen yhdessä miesten kanssa, voidaan pitää tasa-arvolaissa
tarkoitettuna oikeutettuna tavoitteena. Naisten uintivuoroa
koskevaa järjestelyä voidaan pitää tavoitteeseen nähden myös
oikeasuhtaisena eli sen katsottiin täyttävän myös asianmukaisuuden
vaatimuksen. Tampereen kaupungilla on yhteensä kolme uimahallia ja
uintimahdollisuus pystytään tarjoamaan kaikille kaupunkilaisille
arkisin kaikkiaan 13 tunnin ja 45 minuutin ajan päivittäin, myös
naisten uintivuoron aikana.
Tasa-arvolaissa säädetään viranomaisten velvollisuudesta edistää
tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti ja muuttaa
tasa-arvon toteutumisen esteenä olevia olosuhteita. Laissa todetaan
erikseen viranomaisten velvollisuus edistää tasa-arvoa palvelujen
saatavuudessa ja tarjonnassa. Uimahallivuorojen järjestelyn
tarkastelulla tavalla katsottiin toteuttavan näitä tasa-arvolain
mukaisia velvoitteita.
Tasa-arvovaltuutettu totesi, että jos miesten erilliselle
uimavuorolle olisi osoitettavissa vastaava tarve kuin naisten
uimavuorolle, kaupungin tulisi huolehtia sellaisen vuoron
järjestämisestä. Kaupungin selvityksen mukaan tällainen vuoro on
ollut käytössä, mutta sitä ei ole jatkettu sen vuoksi, että
tällaisella vuorolla on ollut vain erittäin vähän kysyntää.