Sisältöön
 
 
 
 
Sivukohtainen Sisältöeditori

Tavaroiden ja palvelujen tarjonta

Syrjintää on

  • asettaa joku tavaroiden ja palvelujen tarjonnassa sukupuolen perusteella muita epäedullisempaan asemaa
  • tavaran tai palvelun tarjoajan taholta tapahtuva seksuaalinen tai sukupuolesta johtuva häirintä

Tavaroiden ja palvelujen tarjoaminen vain toiselle  sukupuolelle on kuitenkin sallittua, jos se

  • tehdään oikeutetun tavoitteen saavuttamiseks
  • tavoitteeseen pyritään asianmukaisin ja tarpeellisin keinoin

Tarkoituksena ei ole estää kaikkea naisten ja miesten erilaista kohtelua, ainoastaan selkeästi epäoikeudenmukainen erilainen kohtelu. Esimerkiksi äitienpäivä- tai isänpäivätarjoukset ovat edelleen mahdollisia, niiden rahallinen arvo on vähäinen. Vastaavalla tavalla suhtaudutaan myös urheiluseurojen tai muiden yhdistysten vain toiselle sukupuolelle tarjoamiin tilapäisiin pieniin alennuksiin.

Parturi- tai kampaamoyrittäjät voivat lakimuutoksen jälkeenkin tarjota oman liikeideansa, ammattiosaamisensa ja käytettävissään olevien välineiden mukaista palvelua sukupuolesta riippumatta. Hinnoittelu ei saa kuitenkaan perustua sukupuoleen. Sen sijaan hinta voi määräytyä työn vaativuuden ja  siihen käytettyjen aineiden ja ajan mukaan.

Pykälää ei sovelleta tiedotusvälineiden ja mainonnan sisältöön eikä koulutukseen. Suomessa voi myös tietyin edellytyksin käyttää sukupuolta vakuutusmatemaattisena laskentatekijänä, joka vaikuttaa naisten ja miesten vakuutusmaksujen ja -etuuksien määrään. Tästä on säädetty erikseen vakuutuslainsäädännössä. Tarkoituksena on, että vakuutusmaksuissa ja -etuuksissa hyväksytään vain sellaiset erot, jotka vakuutuslaitoksen suorittama riskinarviointi osoittaa oikeutetuiksi ja oikeasuhtaisiksi.

Tasa-arvolakia rikkonut tavaran tai palvelujen tarjoaja voidaan tuomioistuimessa tuomita suorittamaan syrjitylle vähintään 3 240 euron suuruinen hyvitys. Hyvitystä määrättäessä on kuitenkin aina otettava huomioon muun muassa syrjinnän laatu, laajuus ja kesto. Hyvitystä voidaan alentaa tai se voidaan poistaa kokonaan, jos tämä on kohtuullista, kun otetaan huomioon rikkojan taloudellinen asema ja pyrkimykset estää tai poistaa menettelyn vaikutukset sekä muut olosuhteet. Syrjityksi itsensä kokeneiden asiakkaiden tulee kertoa asiasta tavaran tai palvelun tarjoajalle, jotta tällä on mahdollisuus korjata menettelynsä.