Työnantajan tulee huolehtia siitä, ettei työntekijä joudu työelämässä seksuaalisen tai sukupuoleen perustuvan häirinnän kohteeksi. Työnantajan menettelyä on pidettävä tasa-arvolaissa kiellettynä syrjintänä, jos työnantaja saatuaan tiedon siitä, että työntekijä on joutunut työssään seksuaalisen tai sukupuoleen perustuvan häirinnän kohteeksi, laiminlyö ryhtyä käytettävissä oleviin toimiin häirinnän poistamiseksi.
Vastuu häirinnän poistamisesta siirtyy työnantajalle siinä vaiheessa, kun häirinnästä on ilmoitettu työnantajalle. Menettely on kiellettyä syrjintää, mikäli työnantaja saatuaan tiedon häirinnästä ei ryhdy käytettävissä oleviin toimiin epäkohdan poistamiseksi esimerkiksi saattamalla häiritsijä vastuuseen käytöksestään ja estämällä häntä jatkamasta häirintää.
Jos häiritsijänä on työnantaja itse (esimerkiksi toimitusjohtaja, hallituksen jäsen tai muu vastaavassa asemassa oleva taho), häirityn ei tarvitse erikseen ilmoittaa häirinnästä muulle työnantajan edustajalle, jotta menettely olisi katsottava kielletyksi syrjinnäksi. Häirityllä on kuitenkin lähtökohtaisesti velvollisuus osoittaa häiritsijälle tämän käyttäytymisen vastenmielisyys, ellei erityisistä syistä muuta johdu. Jos häirintään on esimerkiksi sisältynyt uhkailua häirityn aseman heikentämisestä siinä tapauksessa, ettei tämä alistu häiritsevään käyttäytymiseen, painoa ei tule antaa vastentahtoisuuden ilmaisemiselle. Myöskään sellaisissa häirintätilanteissa, joissa häiritsijän olisi tullut tavanomaista harkintaa käyttäen tietää käyttäytymisensä häiritseväksi tai muuten ei-toivotuksi, ei häirityllä voi katsoa oleva velvollisuutta osoittaa häiritsijälle, millä tavalla hän häiritsijän käyttäytymisen kokee.
Häirintää kokenut voi ilmoittaa asiasta esimerkiksi esimiehelle, työsuojelupäällikölle, työsuojeluvaltuutetulle, muulle luottamushenkilölle tai työterveyshuollolle. Tarvittaessa neuvontaa ja apua antavat työsuojelupiiri, oma ammattiliitto tai tasa-arvovaltuutetun toimisto.
Häirintää epäiltäessä työnantajan on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin sen poistamiseksi. Vain työnantajalla on tähän riittävän tehokkaat valtuudet ja keinot:
Tasa-arvovaltuutetun toimisto - Meritullinkatu 1, Helsinki - PL 33, 00023 Valtioneuvosto - Puhelin (09) 16001 (vaihde) - Telekopio (09) 1607 4582