Sisältöön
 
 
 
 
Sivukohtainen Sisältöeditori

Häirintä oppilaitoksissa

Oppilaitoksen sekä muiden koulutusta ja opetusta järjestävien yhteisöjen (lukuun ottamatta peruskouluja) menettelyä on pidettävä kiellettynä syrjintänä, jos henkilö joutuu niiden toiminnassa seksuaalisen häirinnän tai sukupuoleen perustuvan häirinnän kohteeksi.

Oppilaitoksen tai muun yhteisön vastuu alkaa kuitenkin vasta, kun häirintä on saatettu sen vastuullisen edustajan tietoon. Oppilaitos tai yhteisö on tällöin velvollinen ryhtymään toimenpiteisiin häirinnän poistamiseksi. Menettely on kiellettyä syrjintää, mikäli oppilaitos tai yhteisö ei tällöin ryhdy käytettävissä oleviin toimiin estääkseen häirinnän jatkumisen.

Hyvitysvastuuseen häirinnästä joutuu oppilaitos tai yhteisö myös siinä tapauksessa, että häiritsijä on yksittäinen opettaja tai oppilas. Mikäli häiritsijänä on esimerkiksi oppilaitoksen rehtori tai vastaava henkilö, joka vastaa koulutusta ja opetusta järjestävän yhteisön johdosta on katsottava, että häirintä on ollut oppilaitoksen tai yhteisön tiedossa ilman erillistä ilmoitusta.