Nainen A pyysi tasa-arvovaltuutetulta lausuntoa siitä, oliko häntä syrjitty, kun V:n kaupungin lukion filosofian lehtorin virkaan oli hänen sijastaan valittu mies B. A katsoi olleensa virkaan ansioituneempi ja soveliaampi hakija kuin B ja tulleensa siten sukupuolensa perusteella syrjäytetyksi.
Helsingin hallinto-oikeus oli hylännyt A:n asiassa tekemän valituksen. Hallinto-oikeuden mukaan sekä A että B täyttivät kelpoisuusvaatimukset. Kummatkin olivat päteviä, ja molemmilla oli työkokemusta opettajan tehtävistä. A:lla oli kuitenkin enemmän työkokemusta, B:llä puolestaan merkittävää tietoteknistä osaamista. Tästä syystä A ja B olivat kokonaisarvion perusteella ansioiltaan tasavertaisia, joten filosofian lehtorin viran täytössä ei ollut syntynyt syrjintäolettamaa.
Tasa-arvovaltuutetun lainvalvontatehtävään ei kuulu lainkäytön ja tuomioistuinratkaisujen oikeellisuuden valvonta. Helsingin hallinto-oikeuden toimivaltaan oli kuulunut sen selvittäminen, miten tasa-arvolakia on pitänyt kyseisessä yksittäistapauksessa soveltaa, ja hallinto-oikeus oli antanut asiassa ratkaisunsa.
A oli valittanut päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Asia oli myös V:n käräjäoikeuden käsittelyssä. Käräjäoikeus voi päätyä hyvityskannetta käsitellessään samaan tai toisenlaiseen lopputulokseen ja perusteluihin sukupuolisyrjinnän osalta kuin hallinto-oikeus. Se voi myös pyytää tasa-arvolautakunnan lausunnon asiasta. Tasa-arvolautakunnan lausunto ei sido tuomioistuinta.
Perustuslain mukaan ylimmät tuomioistuimet valvovat lainkäyttöä omalla toimialallaan. Perustuslain mukaan valtioneuvoston oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen tulee valvoa, että tuomioistuimet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa.
Tasa-arvovaltuutettu totesi, ettei tasa-arvovaltuutetun oman ansiovertailun ja ratkaisun tekemiseen syrjintäolettamasta ollut enää perusteita siksi, että hallinto-oikeus oli jo antanut asiassa päätöksensä, josta oli valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Tasa-arvovaltuutetun toimisto - Snellmaninkatu 13, Helsinki - PL 33, 00023 Valtioneuvosto - Puhelin (09) 16001 (vaihde) - Telekopio (09) 1607 4582