Tasa-arvovaltuutettu

YK:n Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (CEDAW) solmittiin YK:ssa vuonna 1979. Sopimuksen tavoitteena on edistää ihmisoikeuksien tasa-arvoista toteutumista naisten osalta. Sopimus sisältää säännöksiä mm. kansalaisuudesta, koulutuksesta, työelämään osallistumisesta, terveydenhuollosta sekä naisten taloudellisista oikeuksista.

CEDAW-sopimus on luonteeltaan hyvin tavoitteellinen ja se velvoittaa sopimusvaltioita naisten aseman määrätietoiseen parantamiseen eri elämänalueilla. Sopimustekstiä ei ole muutettu sitten vuoden 1979. Kehitys on nostanut esille uusia kysymyksiä ja ongelmia. Vuosien varrella komitea on antanut yleisohjeita ja suosituksia sopimuksen raportoinnista. Näin on tullut mahdolliseksi vaatia tietoja ja kehittää ajantasaista vuoropuhelua sopimuksen ratifioineiden hallitusten ja CEDAW-komitean välille.

Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1986, ja raportoi CEDAW-komitealle säännöllisin välein. Ensimmäinen raportti annettiin vuonna 1988, tuorein viime vuonna.

Ensimmäisen raportin käsittely vuonna 1989 auttoi näkemään, mitkä tasa-arvokysymykset olivat ajankohtaisia kansainvälisessä keskustelussa. Naisiin kohdistuva väkivalta tuli suomalaisille täysin yllätyksenä. Suomesta ei ollut käytössä tutkimuksia tai tilastotietoja naisiin kohdistuvasta väkivallasta.

Yleissopimuksen alkuvuosina painopisteenä oli ohjeistaa jäsenvaltioita raporttien laatimisessa ja niissä edellytetystä sisällöllisistä kysymyksistä. Tämän jälkeen on otettu kantaa yhteen tai muutamaan aihealueeseen kerrallaan. Muutamia kertoja komitea on kiinnittänyt huomiota sopimusvaltioiden tekemiin varaumiin. Varaumilla valtiot rajaavat jotkin sopimusvelvoitteet kokonaan ulkopuolelle. Näin on esimerkiksi useiden maiden osalta tehty avioliittolainsäädännön ja perintöoikeutta koskien.

Muutamia kertoja komitea on antanut suosituksia väliaikaisten erityistoimien käyttämisestä. Se suositteli kiintiöiden käyttöön ottoa vuonna 1988 vuonna 2004. Suomen tasa-arvolakiin kiintiöt hyväksyttiin vuonna 1995. Niillä on ollut merkittävä vaikutus ennen kaikkea kuntatason päätöksentekoelimissä.

Tilastotietojen kerääminen sukupuolittain eriteltynä on peruslähtökohta, jotta voidaan tehdä näkyväksi naisten ja miesten erilainen asema eri elämänalueilla. Vuonna 1989 komitea antoi asiasta yleissuosituksen. Suomi onkin omissa raporteissaan toimittanut liiteaineistona tilastokeskuksen tuottamaa aineistoa sopimuksen kattamilta alueilta.

Vuonna 1989 komitean huomio kohdistui laajasti naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Komitea mainitsi väkivallan eri muotoina seksuaalisen väkivallan, hyväksikäytön ja seksuaalisen häirinnän.

Naisiin kohdistuva väkivalta on vakava ihmisoikeusloukkaus. Komitea on korostanut hallitusten vastuuta asiassa. Samalla se on halunnut tietoa turvakotipalveluista, oikeussuojamekanismeista ja tilasto- sekä tutkimustiedon keräämisestä sekä siitä, ovatko poliisin ja syyttäjäviranomaisten toimet asianmukaisia.

Sama asia oli esillä uudelleen vuonna 1992. Väkivallan uudelleen esille ottaminen perustui raiskausten käyttöön sodankäynnissä ja etnisiin puhdistuksiin mm. entisen Jugoslavian sotatoimien yhteydessä. Tässä yhteydessä komitea pyysi kriisin osapuolilta erityisraportin naisten asemasta kriisin yhteydessä. Näin meneteltiin myös Ruandan kriisin yhteydessä.

Samana vuonna huomion kohteena oli palkkaus, erityisesti samanarvoisen työn osalta. Suomen hallitus on toistuvasti saanut kielteistä palautetta komitealta palkkaeroista. Tilanne ei ole kehittynyt juuri ollenkaan raportointien väliaikana.

Vuonna 1990 komitea otti esille naisten ympärileikkauksen sekä naisten AIDS- ja HIV-tartunnat. Komitean kanta naisten ympärileikkaukseen on jyrkän kielteinen ja hallituksilta edellytetään toimia käytännön poistamiseksi.

Naisten tekemän palkattoman työn näkyväksi saaminen oli komitean suosituksen aiheena vuonna 1991. Palkatonta työtä tehdään niin maaseudulla kuin kaupungissa ja perheyrityksissä. Usein palkatonta työtä tekevät naiset jäävät vaille riittävää sosiaaliturvaa. Palkattoman työn tulisi näkyä myös valtiontalouden tilinpidossa ja BKT-laskelmissa.

Vuonna 1992 komitea otti esiin vammaisten naisten aseman ja heidän riskinsä joutua sekä sukupuolensa että vammaisuutensa takia syrjinnän kohteeksi. Vammaisten naisten asemasta haluttiin tietoa hallitusten raportteihin.

Naisten asema avioliitossa oli selvittelyn kohteena vuonna 1994. Tässä yhteydessä sai paljon huomiota runsas varaumien määrä ja erilaisiin traditioihin perustuva käsitys miehestä perheen päänä. Huomion kohteena oli myös parisuhdeväkivalta. Puolisoiden tasavertaista asemaa korostettiin.

Naisten osallistuminen poliittiseen elämään oli esillä vuonna 1997. Täydet poliittiset oikeudet ja todelliset mahdollisuudet päästä politiikassa vaikuttamaan ovat keskeisiä, samoin mahdollisuus päästä julkisiin virkoihin ja osallistua poliittisten ja kansalaisjärjestöjen toimintaan.

Valinnaisen pöytäkirjan aikaansaaminen vuonna 1999 avasi tien myös yksilövalitusten tekemiseen ja niiden tutkimiseen komiteassa. Yksilövalituksen voisi tehdä vaikkapa tasa-arvotyöhön osoitettavista resursseista oli sitten kyse naisiin kohdistuvan väkivallan poistaminen tai tasa-arvolain valvonta. Sopimuksen väljä muotoilu on kuitenkin ongelmallinen. Oikeudenloukkauksia on vaikea hahmottaa siten, että yksilövalitus olisi toimiva ratkaisu.

CEDAW-komitea on jo varhaisessa vaiheessa kiinnittänyt huomiota ilmiöön, josta nykyisin puhutaan moniperusteisena syrjintänä. Maaseudun naisten asema kehittyvissä maissa, vammaisten ja maahanmuuttajanaisten asema ja heidän mahdollisuutensa osallistua ja toimia yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä on ollut toistuvasti esillä. Viime vuonna komitea kantoi huolta siitä, että tehtäviä lisättäessä tulee myös osoittaa lisäresursseja tasa-arvotyöhön.