A oli hakenut B:n yliopiston liikuntapäällikön virkaa, jonka hakuaika päättyi 15.9.2005. Hän oli äitiys- ja vanhempainvapaalla 23.9.2005 asti ja sen jälkeen hoitovapaalla. A olisi ollut hoitovapaalla myös virkasuhteen alkaessa 1.1.2006.
A:lle ilmoitettiin 19.10.2005, että häntä ei valita virkaan, koska hän ei pysty ottamaan tehtävää vastaan 1.1.2006. Virkaan valittiin nainen, joka oli sekä koulutukseltaan että työkokemukseltaan A:ta vähemmän ansioitunut.
Yliopisto perusteli valintaa sillä, että oli tärkeää täyttää virka mahdollisimman pian. Sen vuoksi ja koska vain hakija A toi esiin varauksia viran vastaanottamiselle, A:ta ei valittu virkaan. Yliopisto totesi, että A:n hoitovapaalla olo ei ole millään tavalla vaikuttanut asian ratkaisuun.
Työnantaja rikkoo tasa-arvolakia, jos hän työhön ottaessaan toimiin niin, että henkilö joutuu raskauden, synnytyksen tai muun sukupuoleen liittyvän syyn perusteella epäedulliseen asemaan. Työnantaja ei kuitenkaan riko tasa-arvolakia, jos hänellä on ratkaisuunsa hyväksyttävä syy.
Jokaisen työnantajan tulee työelämässä edistää sukupuolten tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Työnantajan tulee muun muassa helpottaa naisten ja miesten osalta työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamista kiinnittämällä huomiota etenkin työjärjestelyihin.
Tasa-arvovaltuutetun mukaan A on syrjäytetty perhevapaansa takia.
Yliopisto on esittänyt A:n syrjäyttämisen perusteeksi työn vastaanottamisen kiireellisyyden. EY:n tuomioistuin on tuomiossaan Bilka (C-170/84) todennut muun muassa että syrjinnäksi väitetyn menettelyn tavoitteen pitää olla hyväksyttävä. Lisäksi valittujen keinojen pitää olla välttämättömiä tavoitteen saavuttamiseksi ja niiden tulee olla sopivia ja oikein mitoitettuja tavoitteeseen nähden.
Työn aloittamisen ajankohdalla on ymmärrettävästi tärkeä merkitys työnantajalle. Tällaisessa tapauksessa työnantaja voi turvautua sijaisuusjärjestelyihin, joten työn alkamisen ajankohdan kiireellisyys ei tässä tapauksessa ollut sellainen seikka, jolla voidaan perustella perhevapaalla olevan henkilön syrjäyttäminen.
Tasa-arvovaltuutetun toimisto - Meritullinkatu 1, Helsinki - PL 33, 00023 Valtioneuvosto - Puhelin (09) 16001 (vaihde) - Telekopio (09) 1607 4582