Tasa-arvovaltuutettu

Palkkasyrjintä

Kunnan ympäristösihteerin työn vaativuuden arviointi (Dnro 9/53/03, 30.5.2005)
Onko vapaajakson palkasta tehtävä vähennys syrjivä? (Dnro 12/53/01, 6.4.2004)
Palkkasyrjintäepäily työsuojeluviranomaisessa (Dnro 5/53/02, 7.1.2004)

Takaisin aihealueisiin

Helsinki 30.5.2005
Kunnan ympäristösihteerin työn vaativuuden arviointi (Dnro 9/53/03)

Ympäristösihteeri epäili kunnan rikkoneen tasa-arvolakia, koska kunta maksoi hänelle pienempää palkkaa kuin eräille kunnan miespuolisille insinööreille. Ympäristösihteeri katsoi tekevänsä yhtä vaativaa työtä kuin rakennustarkastaja ja kunnallistekniikan insinööri ja piti työtään vaativampana kuin rakennustarkastusinsinöörin työ.

Tasa-arvovaltuutettu otti asiassa kantaa eräisiin töiden vertailun ja arvioinnin lähtökohtiin, joista osapuolet olivat eri mieltä ja jotka vaikuttivat sen arvioimiseen, voitiinko ympäristösihteerin ja verrokkihenkilöiden töitä pitää samanarvoisina. Tasa-arvovaltuutettu huomautti myös, että EY-oikeus edellyttää samapalkkaisuuden turvaamiseksi palkkausjärjestelmiltä avoimuutta. Tämä tukee vaatimusta siitä, että työnantaja riittävän täsmällisesti ja eritellysti dokumentoi ne seikat, joiden perusteella eri töiden kohdalla päädytään tiettyyn vaativuustasoon. Kunta oli ilmoittanut, ettei kunnan teknisen henkilöstön töiden vaativuuden arviointiprosessia ollut dokumentoitu niin, että arviointia voitaisiin selvittää kaikkien vaativuustekijöiden osalta.

Ympäristösihteeri vertasi siis työnsä vaativuutta rakennustarkastajan, kunnallistekniikan insinöörin ja rakennustarkastusinsinöörin töiden vaativuuteen, mutta kunnan mielestä ympäristösihteerin työtehtäviä tulee verrata terveystarkastajan ja ympäristöterveystarkastajan tehtäviin. Näiden palkkaus oli samalla tasolla kuin ympäristösihteerin. Tasa-arvovaltuutettu totesi, että työntekijällä on oikeus samaan palkkaan kuin kenellä tahansa muulla työnantajan palveluksessa olevalla työntekijällä, jonka työtä voidaan pitää samana tai samanarvoisena. Tämä oikeus ei riipu esimerkiksi siitä, onko työntekijän verrokeikseen osoittamat työntekijät palkkausjärjestelmän tai sitä koskevien soveltamisratkaisujen perusteella sijoitettu samaan vai eri palkkaryhmään.

Asiassa tuli arvioitavaksi erilaisen organisatorisen aseman merkitys töiden vaativuuden kannalta. Kunta katsoi, ettei ympäristösihteerin tehtäviä voi verrata rakennustarkastajan tai kunnallistekniikan insinöörin tehtäviin, koska viimeksi mainitut toimivat organisaatiossa vastuualueidensa esimiehinä. Rakennustarkastaja oli myös ympäristösihteerin hallinnollinen esimies ja käytti tältä osin työnantajalle kuuluvaa direktio-oikeutta. Sen sijaan hän ei voinut puuttua ammatillisesti ympäristösihteerin työtehtävien hoitoon. Ympäristösihteerillä ei ollut lainkaan ammatillista esimiestä, jollainen oli muun muassa kunnallistekniikan insinöörillä.

Tasa-arvovaltuutettu korosti, ettei pelkästään työntekijöiden erilainen asema organisaatiossa estä vertaamasta heidän töitään keskenään. Tasa-arvolain mukaan myös erilaisia töitä voidaan verrata, ja ne voivat olla samanarvoisia, vaikka niiden vaativuus koostuu erilaisista osatekijöistä.

Tätä seikkaa kuvaa hyvin se, että niin ympäristösihteeriin kuin hänen verrokkeihinsakin sovelletussa teknisten sopimuksessa palkkaryhmä III:een oli sijoitettu sekä sellaisia tehtäviä, joissa korostui johtaminen ja esimiesvastuu, että tehtäviä, joissa korostui asiantuntijaosaaminen.

Ympäristösihteerin tehtävien hoitaminen edellytti hyvin laaja-alaista osaamista. Yksi tehtäväkohtaisen palkan määräytymiseen vaikuttava vaativuustekijä kunnassa oli päätösvallan laajuus ja itsenäisyys. Ympäristösihteeri vastasi ammatillisesti kunnan ympäristövalvonnan vastuuyksiköstä kokonaisuudessaan. Kunnan ympäristölautakunta ei voinut ottaa käsiteltäväkseen ympäristösihteerin käsiteltävänä olevaa asiaa. Kunnan mukaan ympäristösihteerin päätösvaltaa ei voida pitää kunnassa tapahtuvaa muuta päätöksentekoa merkittävämpänä vaativuustekijänä. Tasa-arvovaltuutetun sen sijaan katsoi, että arvioitaessa viranhaltijan päätösvallan laajuutta ja itsenäisyyttä on merkitystä sillä, voiko ylempi toimielin ottaa käsiteltäväkseen viranhaltijan käsiteltävänä olevan asian vai ei.

Verrokeista rakennustarkastusinsinöörille ei kuulunut johtamista tai esimiestehtäviä, ja tällä oli myös ammatillinen esimies. Kunta korosti rakennustarkastusinsinöörin työn vaativuustekijänä tämän toimimista rakennustarkastajan sijaisena. Tasa-arvovaltuutettu katsoi, että sikäli kuin sijaisuusajalta maksettiin eri palkkaa, sijaisuutta ei tullut ottaa huomioon arvioitaessa rakennustarkastusinsinöörin perustehtävien vaativuutta. Sijaisuus oli joka tapauksessa vain yksi vaativuustekijä, ja sen merkitys riippui siitä, miten suuri osuus rakennusinsinöörin tehtävistä on sijaisena oloa.

Kunta vetosi myös siihen, että koska rakennustarkastusinsinöörille maksetaan palkkaa saman vaativuusarvioinnin perusteella kuin hänen naispuoliselle edeltäjälleen, rakennustarkastusinsinöörin palkkaan ei vaikuttanut sukupuoli. Menettelyn syrjivyyden arvioimisessa oleellisia ovat kuitenkin menettelyn vaikutukset, ei sen tarkoitus. Jos työntekijälle, joka tekee samanarvoista tai vaativampaa työtä kuin vastakkaista sukupuolta oleva verrokkityöntekijä, maksetaan pienempää työkohtaista palkkaa, menettely on syrjivää riippumatta siitä, mitä työnantaja on maksanut verrokin edeltäjälle, ja mikä oli verrokin edeltäjän sukupuoli.
Sivun alkuun

Helsinki 6.4.2004
ONKO VAPAAJAKSON PALKASTA TEHTÄVÄ VÄHENNYS SYRJIVÄ? (Dnro 12/53/01)

Naispuolinen yliopettaja A pyysi valtuutetun lausuntoa siitä, onko kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) määräys ammattikorkeakoulujen vapaajakson palkasta tehtävästä vähennyksestä tasa-arvolain mukainen. A:lta vähennettiin lähes yhden kuukauden palkka, kun hän palasi töihin vanhempainvapaan jälkeen.

OVTES:n sopijapuolina ovat Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Akava JS ry (OAJ). Sopimuksen mukaan ammattikorkeakoulun opettajilla on oikeus muun muassa kahdeksan viikon palkalliseen vapaajaksoon touko - syyskuun välisenä aikana. Jos viranhaltija on ollut palkattomalla virkavapaalla muulloin kuin hänelle vahvistetun vapaajakson aikana, hänen seuraavan vapaajakson palkkansa kuitenkin pienenee tietyn kaavan mukaan.

Järjestöjen mukaan määräyksen tarkoituksena on ollut parantaa määräaikaisten työntekijöiden asemaa ehkäisemällä palvelussuhteen katkeaminen vapaajakson ajaksi. Aikaisemman sopimuksen aikana näin saattoi tapahtua, jos vakinainen viranhaltija keskeytti vapaajakson ajaksi virkavapaansa ja palasi työhön - kuitenkin ilman työvelvoitetta tai läsnäolopakkoa työpaikalla. Tällöin hänen sijaisensa työsuhde katkesi.

Pyrkimyksenä on ollut myös kaikkien kunta-alan työntekijöiden yhdenvertaisempi kohtelu riippumatta siitä, mitä työaikajärjestelmää tai kunta-alan virkaehtosopimusta kuhunkin sovelletaan. Sopimusmääräyksen mukaan kaikki palkattomat virkavapaat vähentävät palkkaa. Jotakin palkattoman virkavapaan syytä ei ole haluttu arvottaa toista tärkeämmäksi, koska tällainen arvottaminen rikkoisi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

Tasa-arvovaltuutettu totesi, että A:n asemaa oli verrattava työnantajan muihin samaa tai samanarvoista työtä tekeviin eikä vain muihin palkattomalla virkavapaalla oleviin työntekijöihin. A oli asetettu eri asemaan kuin muut työnantajan palveluksessa olevat työntekijät, kun hänen vapaajakson palkastaan oli tehty vähennys vanhempainvapaalla olon perusteella. Vanhempainvapaa liittyy vanhemmuuteen ja perheenhuoltovelvollisuuteen ja välillisesti sukupuoleen, joten eri asemaan asettaminen oli tapahtunut sukupuoleen liittyvän syyn perusteella. Näin oli syntynyt tasa-arvolain mukainen syrjintäolettama, jonka kumoutuminen edellytti sen osoittamista, että menettely oli johtunut muusta, hyväksyttävästä syystä kuin sukupuolesta.

EU-oikeus on antanut kriteereitä sen arvioimiseksi, milloin välilliseksi syrjinnäksi väitetty menettely voidaan hyväksyä. Ensinnäkin menettelyn tavoitteen pitää olla hyväksyttävä. Lisäksi valitun keinon pitää olla välttämätön tavoitteen saavuttamiseksi ja käytettyjen keinojen tavoitteeseen nähden sopivia ja oikein mitoitettuja.

Tavoite eli määräaikaisten työntekijöiden aseman parantaminen tasavertaisemmaksi suhteessa vakinaisiin viranhaltijoihin on sinänsä hyväksyttävä. Tasa-arvovaltuutetulle toimitetun aineiston perusteella ei kuitenkaan voitu katsoa selvitetyksi, että valittu keino olisi ollut välttämätön ja oikein mitoitettu, ainakaan siltä osin kuin vapaajakson palkasta tehty vähennys oli ulotettu koskemaan vanhempainvapaalla olevia.

Vapaajaksoon ei liity ansaintaperiaatetta. Saadun selvityksen mukaan kesken vuotta palkattava, vain osan vuodesta työssä oleva vakinainen viranhaltija on saanut oikeuden täyteen vapaajaksoon ilman palkasta tehtävää vähennystä. Vanhempainvapaan vuoksi vastaavan ajan työstä poissa oleva henkilö on joutunut kuitenkin korvaamaan poissaolonsa vapaajakson palkasta tehtävällä vähennyksellä, mikä asetti hänet eriarvoiseen asemaan muiden työntekijöiden kanssa. Ansaintaperiaatteen mukaisissa järjestelmissä, kuten vuosilomalaissa, vanhempainvapaa-aikaa pidetään virassaolopäivien veroisena.

Tasa-arvoisen kohtelun periaatteesta poikkeamista ei voida perustella sillä, että vapaajakson vähennys koskee kaikkia palkattomalla virkavapaalla olevia viranhaltijoita yhtäläisesti virkavapaan perusteesta riippumatta. Määräyksen syrjivyyden selvittämiseksi on otettava huomioon kunkin virkavapaan peruste ja pohdittava erikseen, johtaako vapaajakson palkasta tehtävä vähennys kulloinkin kyseessä olevan virkavapaan kohdalla syrjintään. Jonkin virkavapaan osalta vähennyksen tekeminen vapaajakson palkasta voi siis olla sallittua ja jonkin toisen osalta kiellettyä syrjintäperusteen vuoksi. Vanhempainvapaaoikeudesta on säädetty lailla eikä työnantaja voi harkita sen myöntämistä. Vanhempainvapaalla olevat eroavat muista työntekijöistä välillisesti sukupuolen perusteella ja sukupuoli on kielletty syrjintäperuste.

Vapaajakson palkasta tehtävä vähennys ei estä virkavapaan katkaisemista vapaajakson ajaksi. On myös huomattava, että vähennys kohdistuu myös niihin työntekijöihin, jotka eivät keskeytä virkavapaata vapaajakson aikana.

Tasa-arvovaltuutettu totesi, että OVTES:n kyseinen määräys ei ole sopusoinnussa tasa-arvolain kanssa ja kehotti sopijapuolia etsimään toisenlaisia keinoja määräyksen taustalla olevan ongelman ratkaisemiseksi.
Sivun alkuun

Helsinki 7.1.2004
PALKKASYRJINTÄEPÄILY TYÖSUOJELUVIRANOMAISESSA (Dnro 5/53/02)

Naishenkilö pyysi tasa-arvovaltuutetulta lausuntoa siitä, oliko häntä syrjitty, kun työnantaja maksoi hänelle pienempää A-palkkaluokkajärjestelmän mukaista taulukkopalkkaa kuin kahdelle työsuojeluviranomaisessa työskentelevälle miehelle.

Tasa-arvolain mukaan syrjintä välittömästi tai välillisesti sukupuolen perusteella on kielletty. Työnantaja rikkoo syrjinnän kieltoa muun muassa, mikäli hän soveltaa työntekijään tai työntekijöihin sukupuolen perusteella epäedullisempia palkkaehtoja kuin yhteen tai useampaan muuhun palveluksessaan samassa tai samanarvoisessa työssä olevaan työntekijään, jollei työnantaja voi osoittaa, että hänen menettelynsä on johtunut muusta, hyväksyttävästä seikasta kuin työntekijän sukupuolesta.

Tasa-arvovaltuutettu hankki asiasta selvityksen, ja sen perusteella nainen ja verrokkimiehet tekivät samanarvoista työtä. Kun naiselle oli maksettu palkkaluokka A18:n ja miehille palkkaluokka A 20:n mukaista kuukausipalkkaa, syntyi tasa-arvolaissa tarkoitettu palkkasyrjintäolettama.

Tasa-arvovaltuutettu muistutti, että EY-tuomioistuin on todennut yhteisöoikeuden osalta, että EY:n perustamissopimuksessa kielletään kaikki mies- ja naispuolisten työntekijöiden välinen palkkasyrjintä riippumatta siitä, miksi tilanne on epätasa-arvoinen, ellei palkkaero ole perusteltavissa objektiivisilla tekijöillä, joilla ei ole mitään tekemistä sukupuoleen perustuvan syrjinnän kanssa. Lisäksi oikeuskäytännössä on edellytetty, että vaikka työnantaja tietyssä yksittäistapauksessa esittäisikin palkkaeroille hyväksyttävänä pidettävän syyn, on vielä arvioitava, selittääkö kyseinen syy palkkaeron kokonaisuudessaan vaiko vain osittain. Pelkästään muodollisilla kriteereillä ei voida päätellä, onko kyseessä tasa-arvolaissa tarkoitettu hyväksyttävä syy, vaan palkkaerolle on aina kyettävä osoittamaan materiaalinen eli asiallinen peruste. Mitä epämääräisempi ja vähemmän objektiivinen esitetty syy on, sitä ankarampi on työnantajalle asettuva näyttövelvollisuus syyn hyväksyttävyydestä.

Tässä tapauksessa työnantaja vetosi useampaan erilaiseen syyhyn. Työnantaja esitti ensinnäkin, että lausuntoa pyytänyt nainen oli aikanaan siirtynyt työsuojeluviranomaisen palvelukseen virkoineen valtionhallinnosta ja että kysymyksessä olevat miehet puolestaan olivat siirtyneet työsuojeluviranomaiseen kunnallisista viroista ja että heidän palkkauksestaan oli siirtymisen yhteydestä sovittu asianomaisten työmarkkinajärjestöjen kesken. Tasa-arvovaltuutettu totesi, ettei tällaisia syitä voida pitää tasa-arvolaissa tarkoitettuna hyväksyttävänä syynä.

Toisaalta työnantaja vetosi siihen seikkaan, että nainen oli vuonna 1994 nimitetty nimenomaan työsuojeluhallinnosta annetussa asetuksessa tarkoitettuun ”työläistarkastajan” virkaan, kun taas kyseessä olevat miehet oli nimitetty työsuojeluviranomaisen virkoihin muilla perusteilla. Tasa-arvovaltuutettu totesi, ettei kyseinen puhtaasti muodollinen peruste sinänsä voi olla riittävä syy maksaa erilaista palkkaa samaa tai samanarvoista työtä tekeville nais- ja miestyöntekijöille.

Työnantaja viittasi asiassa myös työsuojeluhallinnossa sovellettavaan palkankorotusjärjestelmään ja sen myötä naisen palkan korottamiseen käytettävissä olevan rahamäärän rajallisuuteen kyseisessä työsuojelupiirissä. Tasa-arvovaltuutettu totesi tältä osin, ettei tasa-arvolaissa edellytetystä yhdenvertaisesta kohtelusta voida poiketa vetoamalla taloudellisiin voimavaroihin, koska resurssien rajallisuus ei käy perusteeksi sille, että niitä jaetaan epätasaisesti. Merkitystä ei tässä suhteessa ole sillä seikalla, että eriarvoinen kohtelu palkkauksessa mahdollisesti johtuisi työmarkkinajärjestöjen sopimustoiminnasta.

Vielä oikeutusperusteena viitattiin eroihin kyseisten työntekijöiden ammatillisessa osaamisessa, koulutuksessa, virkaiässä ja työkokemuksessa. Tasa-arvovaltuutettu totesi, että eroavaisuudet näissä suhteissa voivat muodostaa hyväksyttävän syyn palkkaerolle, mikäli erot ovat objektiivisin kriteerein todettavissa ja mikäli niillä on merkitystä työntekijöiden tosiasiallisten työtehtävien hoitamisessa tai työntekijöiden käytettävyydessä muissa työnantajan tehtävissä. Lisäksi edellytyksenä on, että palkkaeron perusteeksi esitettävät eroavaisuudet voidaan todeta palkkaeron todellisiksi syiksi. Jälkeenpäin ilmenneitä syitä ei voida ottaa huomioon oikeutusperusteena. Näyttötaakka tässä suhteessa on työnantajalla.

Julkisessa hallinnossa urakehitys on usein vähittäistä etenemistä ylempiin palkkaluokkiin tehtävien pysyessä pääosin muuttumattomina. Tasa-arvolain esitöissä on tältä osin todettu, että urakehityksessään eri vaiheissa olevien miesten ja naisten palkkausluokkien ja palkkojen erilaisuutta ei näissä tilanteissa tietenkään voida pitää syrjintänä. Oikeuskäytännössä on kuitenkin täsmennetty, että myöskin näitä tilanteita koskee periaate, jonka mukaan työnantajan on voitava osoittaa, että palkkaero johtuu hyväksyttävästä syystä, eikä pelkkä yleisluontoinen viittaus virkaikään tai työkokemuksen pituuteen siten yksin riitä kumoamaan palkkasyrjintäolettamaa.

Kokonaisarvionaan tasa-arvovaltuutettu katsoi, ettei työsuojeluviranomainen ollut osoittanut, että naisen epäedullisemmat palkkaehdot olisivat johtuneet tasa-arvolaissa tarkoitetulla tavalla muusta, hyväksyttävästä syystä kuin sukupuolesta. Tarvittavan lisänäytön esittäminen tässä suhteessa jäi mahdollisen hyvityskanneoikeudenkäynnin varaan.
Sivun alkuun