Tasa-arvovaltuutettu

Muut

Takaisin aihealueisiin

Helsinki 3.10.2005
Tasa-arvosuunnitelman muoto (Dnro 4/57/05)

Sosiaali- ja terveysministeriön ja työmarkkinaosapuolten yhteisen tasa-arvosuunnitteluopasta valmistelevan työryhmän puheenjohtaja Tarja Heinilä-Hannikainen on pyytänyt tasa-arvovaltuutetun kantaa siihen, edellyttääkö uudistetun tasa-arvolain 6a § erillistä tasa-arvosuunnitelmaa, joka voi olla oma erillinen asiakirjansa tai osa henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa tai työsuojelun toimintaohjelmaa.

Tilanne ennen lainuudistusta
Lainsäädäntö

Vuonna 1995 voimaan tulleen lainmuutoksen myötä lakiin tuli uusi 6 a §, joka velvoitti työnantajia, joiden palveluksessa olevan henkilöstön määrä on säännöllisesti vähintään 30 työntekijää, sisällyttämään vuosittain laadittavaan henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan tai työsuojelun toimintaohjelmaan toimenpiteet naisten ja miesten tasa-arvon toteutumisen jouduttamiseksi työpaikoilla. Tämä oli tarkentava säännös 6 §:stä, jossa kehotettiin kaikkia työnantajia edistämään tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti.

Lain esitöistä (HE 90/1994 vp.) ilmenee, että lainkohdan sanamuodolla on haluttu ilmaista sitä, että tasa-arvoa edistävät toimet otetaan huomioon valtavirtaistamisperiaatteen mukaisesti kaiken henkilöstöä koskevan suunnittelun yhteydessä. Hallituksen esityksessä todetaan, että erillisen tasa-arvosuunnitelman laatiminen ei ole itsetarkoitus vaan uuden tasa-arvoisen ajattelutavan juurtuminen kaikkeen työpaikan henkilöstöä ja työympäristöä koskevaan suunnitteluun, valmisteluun ja päätöksentekoon.

Tasa-arvovaltuutetun ohjeistus ja työpaikkojen tasa-arvotyöstä saadut kokemukset

Kun tasa-arvovaltuutettu vuoden 1995 lakimuutoksen johdosta ohjeisti työnantajia täyttämään tasa-arvolain 6 a §:n vaatimukset, käytettiin tasa-arvosuunnitelma-sanan sijasta useimmiten termiä tasa-arvosuunnittelu. Tällä haluttiin korostaa sitä, että tasa-arvotyön tulee olla jatkuvaa, normaalia henkilöstöpolitiikkaa, joka konkreettisesti nivoutuu kaikkiin henkilöstöä koskeviin päätöksiin ja suunnitelmiin. Työpaikan tasa-arvosuunnittelusta tehdyssä ohjekirjasessa "Työkalupakki" todetaan, että tasa-arvon edistämistoimenpiteistä voidaan laatia myös itsenäinen työpaikan tasa-arvosuunnitelma. Ohjeessa korostettiin tavoitteellisuutta, konkreettisuutta sekä seurannan ja tiedottamisen tärkeyttä.

Vuonna 2003 tasa-arvovaltuutetun tekemän selvityksen (Suunnitelmista tekoihin. Tasa-arvovaltuutetun selvitys tasa-arvosuunnittelusta työpaikoilla) mukaan, joka koski lähinnä yksityisen sektorin työpaikkoja, tasa-arvosuunnitelman oli tehnyt kaiken kaikkiaan 27 % vastanneista, joista erillisen tasa-arvosuunnitelman 42 % ja osana muuta suunnittelua 55 %. Monista suunnitelmista näytti puuttuvan konkreettisuus ja tavoitteellisuus. Konkreettisia toimenpiteitä oli kuitenkin selkeästi enemmän erillisissä tasa-arvosuunnitelmissa.

Tasa-arvoasioista vastaava ministeri ja tasa-arvovaltuutettu ovat vuodesta 1998 lähtien lähes vuosittain palkinneet tasa-arvotyössä edistyneitä työpaikkoja. Palkitsemisen kriteereinä on ollut työpaikoilla tehty mahdollisimman konkreettinen tasa-arvotyö. Näistä palkituista kaikki ovat tehneet erillisen, selvityksiin pohjautuvan tasa-arvosuunnitelman ja sen jälkeen sisällyttäneet sen normaaliin henkilöstöpolitiikkaansa.

Nykyinen lainsäädäntö

Nykyisen, 1.6.2005 voimaan tulleen uudistetun tasa-arvolain 6 a §:n mukaan työnantajan on toteutettava tasa-arvoa edistävät toimet vuosittain laadittavan tasa-arvosuunnitelman mukaisesti. Suunnitelma voidaan sisällyttää henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan tai työsuojelun toimintaohjelmaan. Lisäksi todetaan, että suunnitelma on laadittava yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa.

Nykyisessä muodossaan lainkohta edellyttää aikaisempaa enemmän konkreettisuutta: päätettyjen toimenpiteiden tulee perustua tehtyihin selvityksiin ja saavutettuja tuloksia on voitava arvioida.

Ottaen huomioon tasa-arvosuunnitelmalle laissa asetetut sisältövaatimukset ja suunnitelman rooli henkilöstöpolitiikassa sen tulee olla sellaisessa muodossa, että se on helposti myös työntekijöiden löydettävissä. Lisäksi se täytyy voida helposti ajantasaistaa ja suunnittelulla saavutetut tulokset tulee olla mahdollisimman helposti vuosittain arvioitavissa. Nämä seikat sekä yhtäältä lakitekstistä ja toisaalta lain esitöistä ilmenevä sanamuodon muutos puoltavat näkemystä, että tasa-arvosuunnitelman tulee olla erillinen kokonaisuus. Myöskin tasa-arvovaltuutetun saamat kokemukset eri työpaikkojen tekemästä tasa-arvotyöstä puoltavat sitä näkemystä, että laissa tasa-arvosuunnittelulle asetetut tavoitteet täyttyvät parhaiten silloin, kun työyhteisössä tasa-arvon edistämiseksi tehtävä työ on arviointeineen, tavoitteineen ja toimenpiteineen koottuna erilliseen tasa-arvosuunnitelmaan.

Tasa-arvovaltuutetun käsityksen mukaan tasa-arvosuunnitelman tulee siis olla selkeä ja rajattu kokonaisuus, joka on vaikeuksitta löydettävissä ja esitettävissä ja joka sisältää laissa tasa-arvosuunnitelmalle määritellyt sisällölliset osiot (selvitys, toimenpiteet, arviointi). Tasa-arvosuunnitelman konkreettinen muoto riippuu kulloisenkin työnantajatahon organisaatiorakenteesta sekä henkilöstöhallintoa koskevan päätöksenteon järjestämisestä.

Erillinen tasa-arvosuunnitelma ja sen sisällyttäminen osaksi henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa tai työsuojelun toimintaohjelmaan eivät ole toisensa poissulkevia menettelytapoja. On luonnollista, että kun tasa-arvosuunnitelma on tehty, se voidaan sisällyttää toimenpiteinä niihin suunnitelmiin, joissa kyseisistä asioista muutenkin päätetään. Tasa-arvosuunnitelman integrointi muuhun työpaikan henkilöstösuunnitteluun on valtavirtaistamisperiaatteen mukaista.
Sivun alkuun

Helsinki 13.9.2005
Lausunto työryhmän ehdotuksesta hallituksen maahanmuuttopoliittiseksi ohjelmaksi (Dnro 17/50/05)

Maahanmuuttopoliittisen ohjelman taustalla olevat periaatteet korostavat muun muassa syrjimättömyyttä. Etnisen syrjinnän ohella on tarpeen tiedostaa myös sukupuolisyrjintä ja erityisesti maahanmuuttajanaisten kohdalla moniperusteinen syrjintä.

Tasa-arvovaltuutettu korostaa lausunnossaan, että maahanmuuttopolitiikkaa suunniteltaessa tulee turvata naisten tosiasialliset mahdollisuudet kotoutumiseen samoin kuin heidän osallistumisensa työ- ja perhe-elämään. Osallistumismahdollisuuksia lisäävät esimerkiksi

• perheenyhdistämisprosessien hallinnollinen nopeuttaminen
• monikulttuurinen päivähoito
• erityisesti maahanmuuttajanaisille suunnattu koulutus
• perheenjäsenten työnteko-oikeuksien tekeminen riippumattomaksi "päähakijan" oleskeluluvan tyypistä
• vähimmäistyöehtojen valvonnan lisääminen
• tiedottaminen naisten ja miesten yhtäläisistä oikeuksista työssä

Kotoutumis- ja neuvontapalvelujen tarjonnassa tulee ottaa huomioon maahanmuuttajanaiset ja heidän monikulttuurisuutensa ja -kielisyytensä. Erityisesti on turvattava perheenjäsenten pääsy kieli- ja muuhun koulutukseen.

Maahanmuuttajanaisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyen olisi tarpeen tiedostuskampanja, jossa kerrotaan Suomen voimassa olevasta lainsäädännöstä. Lisäksi tulisi kertoa tarjolla olevista tukimahdollisuuksista, turvakotijärjestelyistä ja muista vastaavista palveluista sekä erilaisista naisille suunnatuista palvelupuhelimista, joissa palvelua voi saada myös vierailla kielillä.

Turvapaikkamenettelyssä ja hakijoiden palautusmenettelyssä tulee kunnioittaa turvapaikanhakijan oikeutta perhe-elämään ja pyrkiä välttämään perheiden erottamista.

Viranomaiskoulutusta tulee kehittää syrjinnän ehkäisemiseksi samoin kuin ihmiskaupan torjumiseksi. Ihmiskaupan uhreille tulee järjestää riittävästi suojelua ja neuvontaa.

Työryhmän ehdotuksessa esitetty nollatoleranssi suhteessa etniseen syrjintään tulisi ulottaa myös sukupuolisyrjintään.
Sivun alkuun

Helsinki 7.2.2005
Oikeusministeriön valmiuslakitoimikunnan kokoonpano ei ole tasa-arvolain mukainen (Dnro 1/58/04)

Tasa-arvovaltuutettu on antanut lausunnon valmiuslakitoimikunnan kokoonpanon tasa-arvolainmukaisuudesta. Oikeusministeriön asettaman toimikunnan 13:sta jäsenestä kaksi on naista.

Oikeusministeriö oli pyytäessään ministeriöitä nimeämään edustajansa toimikuntaan samalla muistuttanut myös tasa-arvolain kiintiövelvoitteesta. Kaikki ministeriöt nimesivät kuitenkin miespuolisen edustajan toimikunnan jäseneksi, vain opetusministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö nimesivät toissijaisesti edustajikseen naispuoliset henkilöt.

Oikeusministeriö oli sittemmin tuloksetta pyytänyt liikenne- ja viestintäministeriötä, työministeriötä sekä ympäristöministeriötä harkitsemaan edustajiensa vaihtamista tasaisemman sukupuolijakauman aikaansaamiseksi. Oikeusministeriön asettaman toimikunnan kokoonpano perustui ministeriöiden tekemiin esityksiin, joita muutettiin niin että opetusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön edustajiksi tulivat niiden toissijaisesti ehdottamansa naispuoliset virkamiehet.

Oikeusministeriö toteaa selvityksessään tasa-arvovaltuutetulle, että valmiuslakitoimikunnan kokoonpanossa on ollut erityisiä syitä poiketa tasa-arvolain 4 §:n 2 momentin mukaisesta kiintiöperiaatteesta. Syy poikkeamiseen on ollut se, että valmiuslainsäädännön erityisasiantuntemus on keskittynyt miespuolisille henkilöille.

Tasa-arvovaltuutettu toteaa, että toimielimen asettamista valmistelevan viranomaisen tehtävänä on huolehtia siitä, että kiintiösäännöstä noudatetaan. Ehdokkaita pyydettäessä tulee muistuttaa kiintiösäännöksen velvoittavuudesta ja pyytää, että kutakin paikkaa kohti nimetään sekä nais- että miesehdokas.

Erityisen syyn käsitettä on tulkittava suppeasti. Tällainen syy voi esimerkiksi olla se, että toimielin käsittelee jotain kapeaa erityisalaa, jonka asiantuntijat ovat vain joko naisia tai miehiä. Syyksi ei kelpaa, että jäseniä ehdottavat intressijärjestöt tai muut tahot esittävät vain naisia tai miehiä. Erityinen syy on aina myös perusteltava. Poikkeamisen syyksi ei riitä pelkkä ilmoitus siitä, ettei toisen sukupuolen edustajia ole käytettävissä. Esittelymuistiossa on selvitettävä ne toimenpiteet, jotka valmistelija on suorittanut 40 prosentin osuuden toteuttamiseksi sekä syyt siihen, ettei kiintiötä voida täyttää.

Sisällöllisesti valmiuslaki koskee yhteiskunnan toimivuuden ja kansalaisten turvallisuuden kannalta elintärkeitä toimintoja. Laki sisältää määräyksiä mm. päätöksentekomenettelystä, rahoitusmarkkinoita, vakuutustoimintaa, tavaroiden tuotantoa ja jakelua, rakentamista, kuljetuksia ja liikennettä koskevasta valvonnasta ja sääntelystä, valtiontalouden hoidosta, työvoiman käytöstä mm. terveydenhuollon ja pelastustoimen turvaamiseksi, hallinnon järjestämisestä, kunnallishallinnon erityisistä toimivaltuuksista jne. Valmiuslaki siis koskee yhteiskunnan toimintaa ja toimintamahdollisuuksia laajasti, ei pelkästään sellaista maanpuolustukseen ja turvallisuuteen liittyvää toimintaa, joka on yhteiskunnan nais-mies jakojen mukaisesti voittopuolisesti miesvaltaista.

Oikeusministeriö on asettamispäätöksessään perustellut kiintiösäännöstä poikkeamista toimikunnalle annetulla tehtävällä ja sen vaatimalla erityisasiantuntemuksella sekä työlle asetetulla kireällä aikataululla.

Vaikka toimikunnan tehtävänä on laatia ehdotus kokonaisuudessaan uudeksi valmiuslaiksi, tehtävä linkittyy vahvasti perustuslakikysymyksiin. Koska perustuslakia ja perusoikeuksia koskeva asiantuntemus ei valtionhallinnossa rajoitu ainoastaan miespuolisiin virkamiehiin, tasa-arvovaltuutettu ei katsonut oikeusministeriön esittämää perustetta eli annettua tehtävää ja sen vaatimaa asiantuntemusta tältä osin erityisenä syynä poiketa kiintiösäännöstä.

Lain valmisteluun aikaisemmin osallistuneet henkilöt ovat ehkä olleet voittopuolisesti miehiä. Tasa-arvolain kiintiösäännöksen tarkoitus kuitenkin on muuttaa vallitsevaa epätasa-arvoista tilannetta yhteiskunnallisessa suunnittelussa ja valmistelussa ja saada siihen laajempi asiantuntemuspohja. Kun otetaan huomioon, että valmiuslain substanssialueet ja lainvalmisteluun sekä erilaisiin lainsäädännöllisiin ratkaisuihin liittyvät erityiskysymykset eivät painotu valtionhallinnossa vain miesten asiantuntemuksen varaan, tasa-arvovaltuutetun käsityksen mukaan olisi ollut mahdollista tehokkaammin toteuttaa kiintiösäännöksen vaatimukset.

Tehtävälle asetettu kireä aikataulu ei voi olla erityinen syy toimikunnan kokoonpanoa koskevasta lakisääteisestä velvoitteesta poikkeamiselle.

Kokonaisarviona tasa-arvovaltuutettu totesi, että oikeusministeriö ei ole esittänyt erityisiä syitä sille, että valmiuslakia uudistavan toimikunnan kokoonpano ei täytä laissa säädettyä kiintiövaatimusta.
Sivun alkuun

Helsinki 6.8.2003
Lomaosakeyhtiö valitsee kutsuttavat taloudellisin perustein (Dnro 6/51/02)

Tasa-arvovaltuutettua pyydettiin tutkimaan, onko lomaosakeyhtiö rikkonut tasa-arvolakia, kun se ei päästänyt esittelytilaisuuteensa naista, ellei tämän puoliso ollut mukana. Tilaisuudessa oli jaettu ilmaiseksi lippuja vesipuistoon ja risteilylle.

Yhtiö kertoi valtuutetulle, esittelytilaisuuksiin pyydetään kolmea eri kohderyhmää edustavia asiakkaita:

1. avio- tai avopareja 28-68 ikävuoden väliltä,
   
2. eläkeläispariskuntia yhteisiältään enintään 140 vuotta ja
   
3. 35-55 -vuotiaita sinkkuja.

Asiakaskriteerit riippuvat taloudellisista seikoista, eivät sukupuolesta. Sekä nais- että miespuolisilta asiakkailta vaaditaan puolison läsnäoloa. Lausunnonpyytäjä oli miehestä kysyttäessä sanonut, ettei tämä pääse tulemaan. Yhtiön mukaan asiassa on ilmeisesti tapahtunut väärinkäsitys, ja se ilmoitti kutsuvansa naisen mielellään uudestaan esittelytilaisuuteen. Jos hänellä ei ole puolisoa, hän voi tulla kaksin lapsensa kanssa.

Tasa-arvolaki kieltää syrjinnän sukupuolen perusteella. Syrjintää on sellainen teko tai laiminlyönti, jolla naiset ja miehet asetetaan keskenään eri asemaan. Eri asemaan asettamisella tarkoitetaan etujen tai oikeuksien myöntämistä vain joko naisille tai miehille.

Tasa-arvolain syrjintäkielto koskee kaikkia yhteiskuntaelämän aloja. Lainkohta tulee sovellettavaksi esimerkiksi silloin, kun elinkeinonharjoittaja kohtelee markkinoinnissaan mies- ja naisasiakkaita eri tavoin näiden sukupuolen vuoksi.

Tasa-arvovaltuutettu on pyytänyt ja saanut lomaosakeyhtiöltä selvityksen lausuntopyynnön vuoksi. Selvityksestä käy ilmi, ettei yhtiö aseta mies- ja naisasiakkaita eri asemaan sukupuolen perusteella, vaan taloudelliset kriteerit ratkaisevat asiakasvalinnat. Kun yhtiö on lisäksi luvannut uusia kutsunsa asiasta lausuntoa pyytäneelle naiselle, tasa-arvovaltuutetun mielestä ei ole syytä lisätoimenpiteisiin.
Sivun alkuun

Helsinki 18.2.2003
Naisten kodinhoidon palveluvelvollisuus ei edistä tasa-arvoa (Dnro 40/59/01)

Tasa-arvovaltuutetulta on pyydetty lausuntoa siitä, että naisille pitäisi tasa-arvon toteutumiseksi määrätä kodinhoidon palveluvelvollisuus, joka vastaisi miesten asevelvollisuutta.

Lausunnonpyytäjä perusteli ehdotustaan erityisesti lasten edulla, joiden kasvatus ja muukin huolenpito usein laiminlyödään siksi, että naiset nykyään myös opiskelevat ja käyvät töissä sekä pyrkivät etenemään urallaan. Tilannetta helpottaisi kodinhoitajan työ, jota voitaisiin tehostaa muun muassa määräämällä naisille kodinhoidon palveluvelvollisuus esimerkiksi 18 kuukauden ajaksi.

Tasa-arvolaissa kielletään syrjintä välittömästi ja välillisesti sukupuolen perusteella. Syrjinnän kielto koskee kaikkia yhteiskuntaelämän aloja ja kaikkia tilanteita, joissa sukupuoleen perustuvaa eriarvoisuutta voi esiintyä, lukuun ottamatta erikseen säädettyjä poikkeuksia, joita on muun muassa asevelvollisuuden säätäminen ainoastaan miehille.

Tasa-arvovaltuutettu valvoo tasa-arvolain ja erityisesti syrjinnän kieltojen noudattamista sekä aloittein, neuvoin ja ohjein edistää tasa-arvolain tarkoituksen toteuttamista. Tasa-arvolain tarkoituksena on parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä.

Tasa-arvo ei ole suomalaisessa työelämässä toteutunut johtuen monista syistä. Yksi näistä rakenteellisista, tasa-arvoa estävistä tekijöistä on sukupuolittainen eriytyminen työelämässä, mikä ilmenee työmarkkinoiden voimakkaana jakautumisena miesten ja naisten aloihin ja ammatteihin. Tyypillinen naisvaltainen ala on esimerkiksi hoiva-ala. Koska työmarkkinoiden jakautuneisuus on Suomessa jyrkempi kuin monissa muissa Euroopan maissa, asiaan ovat kiinnittäneet huomiota myös Euroopan unionin komissio ja neuvosto, jotka ovat suosittaneet, että Suomi ryhtyy toimenpiteisiin purkaakseen työmarkkinoiden syvää sukupuolittaista kahtiajakoa.

Työn ja perheen yhdistäminen edellyttää sitä, että pienten lasten vanhemmat voisivat järjestää työaikansa lastenhoidon kannalta mielekkäällä tavalla. Suomessa pienten lasten vanhemmat voivat jäädä määräajaksi pois työstä hoitamaan lasta. Äitiys- ja isyysvapaata lukuun ottamatta perhevapaat ovat molempien vanhempien käytettävissä, mutta miehet käyttävät perhevapaista vain muutaman prosentin osuuden.

Ehdotus vain naisille tarkoitetusta kodinhoitopalvelusta vahvistaisi entisestään naisten ja miesten ohjautumista työelämässä eri aloille. Vain naisille suunnattu kodinhoitopalvelu siihen liittyvine kodin-, terveyden- ja lastenhoidon koulutuksineen ei myöskään kannustaisi miehiä ottamaan aktiivisemmin vastuuta kodin- ja erityisesti lastenhoidosta. Ehdotuksen vaikutukset ovat siten vastakkaiset tasa-arvolain tarkoituksen kannalta.
Sivun alkuun

Helsinki 2.1.2003
Naisia kuljetusalalle (Dnro 2/51/01)

Mieshenkilö pyysi tasa-arvovaltuutetun lausuntoa siitä, onko Pirkanmaan TE-keskus rikkonut tasa-arvolakia, kun se ei vaatinut naisilta C-luokan ajokorttia eli ns. kuorma-autokorttia pääsyvaatimuksena linja-autonkuljettajakurssille. Aikaisemmin sama ammatillinen kurssikeskus, joka nyt toteutti po. linja-autonkuljettajakurssin, on vaatinut kursseille pääsyn ehtona suoritettua C-luokan ajokorttia.

Tasa-arvolaki kieltää syrjinnän välittömästi tai välillisesti sukupuolen perusteella. Miehiä ja naisia ei saa asettaa eri asemaan heidän sukupuolensa perusteella, ja yleensä onkin kiellettyä asettaa sukupuolittain erilaisia pääsyvaatimuksia esimerkiksi kursseille.

Kuitenkin tasa-arvolaissa säädetään nimenomaisesti poikkeuksista, jotka sinänsä voivat täyttää syrjinnän tunnusmerkit, mutta eivät silti ole syrjintää (positiivinen erityistoimi). Tällainen poikkeus on mm. suunnitelmaan perustuva menettely, jolla pyritään tasa-arvolain tarkoituksen toteuttamiseen käytännössä eli edistämään sukupuolten tosiasiallista tasa-arvoa parantamalla naisten asemaa työmarkkinoilla.

Hallituksen esityksessä tasa-arvolaiksi mainitaan mahdollisuudesta suosia koulutuksessa heikommassa asemassa olevaa sukupuolta. Siinä myös todetaan, että koska naiset ovat yleensä heikommassa asemassa työelämässä, lainkohdan nojalla voidaan yleensä sallia lähinnä naisten aseman parantamiseen tähtäävät toimet.

Naisia kuljetusalalle -kurssi on Euroopan sosiaalirahaston tukeman ja Euroopan unionin työllisyys- ja tasa-arvopolitiikkoja osaltaan toteuttavan hankkeen osa, jolla pyritään purkamaan Suomen työmarkkinoiden jakautumista naisten ja miesten ammatteihin ja töihin. Suomessa tämä jakautuminen on jyrkempi kuin monissa muissa maissa, ja siksi Suomi onkin saanut jo kolmena vuonna suosituksen Euroopan unionin komissiolta ja neuvostolta purkaa tätä epäkohtaa.

Sekä Amsterdamin sopimus että YK:n naisten oikeuksien sopimus (CEDAW) sallivat positiiviset erityistoimet eli väliaikaiset toimet tosiasiallisen tasa-arvon jouduttamiseksi, kunhan ei ryhdytä ylläpitämään erilaisia tai eriarvoistavia normeja eri sukupuolille.

Tasa-arvovaltuutetun käsityksen mukaan Naisia kuljetusalalle -kurssin pääsyvaatimukset eivät ole ristiriidassa tasa-arvolain kanssa. Vaikka yleensä on kiellettyä asettaa erialaisia vaatimuksia sukupuolille, tässä tapauksessa oli tasa-arvon edistämiseksi sallittua luopua C-luokan ajokortin vaatimisesta.

Kuljetusala on yksi Suomen miesvaltaisimmista aloista, jolla naisia työskentelee noin 20 prosenttia työllisistä. Naisilla C-luokan ajokortti on viisi kertaa harvinaisempi kuin miehillä. Kysymys ei myöskään ole jatkuvasta toimintapolitiikasta, vaan yksittäisestä, suunnitelmaan perustuvasta projektista miesten ja naisten tasa-arvoa edistävän toimintaohjelman osana. Kurssi edistää tasa-arvoa parantamalla naisten asemaa työelämässä ja vähentämällä omalta osaltaan sukupuolittain eriytyneitä rakenteita työmarkkinoilla.
Sivun alkuun