Sisältöön
 
 
 
 
Sivukohtainen Sisältöeditori

Lämpöyhtiön työryhmän kokoonpano (Dnro 2/58/03)

Tasa-arvovaltuutetulta on pyydetty lausuntoa siitä, onko erään kaupungin lämpöyhtiön omistajapoliittisen työryhmän kokoonpano tasa-arvolain mukainen siltä osin, kun kaupunginhallitus on valinnut työryhmään omat edustajansa. Kaupunki oli valinnut edustajikseen kolme miestä.

Työryhmän tehtävänä oli esityksen tekeminen tarpeellisista yhteistyö- ja omistusjärjestelyistä kaupungin energiayhtiöiden ja liikelaitosten välillä. Työryhmän oli määrä käyttää tarvittaessa ulkopuolisia asiantuntijoita sekä tehdä esityksensä vuoden 2003 loppuun mennessä. Kaupunginhallitus nimesi työryhmään edustajikseen kaupunginhallituksen puheenjohtajan, kaupunginhallituksen I varapuheenjohtajan sekä kaupunginhallituksen jäsenen.

Tässä lausunnossa sovelletaan tasa-arvolakia siinä muodossa kuin se oli ennen 1.6.2005 tapahtunutta lainmuutosta.

Tasa-arvolain mukaan kunnallisissa toimielimissä, lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia. Kiintiövaatimuksesta voidaan poiketa erityisestä syystä. Erityinen syy on esimerkiksi, ettei jollakin erityisalalla ole asiantuntijoita kuin toisen sukupuolen edustajissa. Erityisen syyn käsitettä on tulkittava suppeasti ja siihen vetoavan on perusteltava päätöksensä. Kiintiösäännös koskee erikseen sekä varsinaisia että varajäseniä.

Kun otetaan huomioon ko. työryhmän asema ja tehtävät on työryhmää pidettävä tasa-arvolaissa tarkoitettuna kunnallisena toimielimenä. Näin ollen kaupungin nimeämistä kolmesta luottamushenkilöjäsenestä ainakin yhden olisi tullut olla nainen.

Kaupunginhallitus sanoo selvityksessään, että työryhmän kokoonpanolle on ollut tasa-arvolain mukainen hyväksyttävä syy. Työryhmään nimettiin jäsenet luottamushenkilöasemansa perusteella eri poliittisista ryhmistä.

Korkein hallinto-oikeus on ottanut kantaa erityisiin syihin poiketa kiintiösäännöksestä. Muutamassa ratkaisussa KHO on todennut, että virka- tai luottamusmiesasema voivat olla erityisiä syitä poiketa kiintiösäännöksestä. Myöhemmin KHO on päätynyt päinvastaiseen ratkaisuun, jossa katsottiin, luottamusmiesasema ei ollut sellainen erityinen syy, jolla voisi poiketa kiintiövelvoitteesta.

Tasa-arvolain eräs perustavoite naisten ja miesten mahdollisuudesta tasaveroisesti osallistua yhteiskunnalliseen suunnitteluun ja päätöksentekoon vesittyy , jos poikkeuksiin oikeuttavia erityisiä syitä ei tulkita tiukasti. Kiintiösäännöstä esittänyt eduskunnan työasiainvaliokunta totesi erityiseksi syyksi sen, ettei jollakin erityisalalla ole asiantuntijoita kuin toisen sukupuolen edustajilla. Luonnollisesti voi käytännössä olla tilanteita, joissa on objektiivisesti katsoen perusteltua muodostaa kunnallisen toimielimen kokoonpano määrätyn tason luottamus- ja virkamiehistä. Tämä tulisi kuitenkin aina tapauskohtaisesti tarkoin harkita ja perustella. Erityisiin syihin ei tulisi voida ainakaan vedota jälkikäteen, jos niihin ei ole kiinnitetty huomiota jo toimielintä koottaessa.

Kokonaisarviona tasa-arvovaltuutettu katsoo, että kyseisen työryhmän kokoonpano ei täytä tasa-arvolain vaatimuksia siltä osin, kun kaupunginhallitus on valinnut työryhmään omat edustajansa.