Sisältöön
 
 
 
 
Sivukohtainen Sisältöeditori

Keiden työntekijöiden tulee kuulua palkkakartoituksen piiriin?

Kaikki työntekijät

Palkkakartoituksen tulee kattaa kaikki työnantajan palveluksessa olevat henkilöstöryhmät. Kaikkien työntekijöiden tulee siis kuulua palkkakartoituksen piiriin.

Palkkaustavasta riippumatta

Kartoitus tehdään yhtä hyvin tunti- ja kuukausipalkkaisista työntekijöistä kuin niistäkin, joihin sovelletaan suorituspalkkausta. 

Järjestäytyneisyydestä riippumatta

Palkkakartoituksen piiriin kuuluvat sekä järjestäytyneet että järjestäytymättömät työntekijät.

Osa-aikaiset ja määräaikaiset työntekijät

Palkkakartoituksen tulee koskea myös osa-aikaisten ja määräaikaisten työntekijöiden palkkausta. Palkkakartoituksessa osa-aikaisten työntekijöiden palkka voidaan ottaa huomioon työaikaan suhteutettuna ja verrata sitä samaa tai samanarvoista työtä kokopäiväisesti tekevien työntekijöiden palkkaan.

Entä vuokratyöntekijät?

Vuokratyöntekijöiden palkkoja koskevan palkkakartoituksen tekeminen kuuluu sille työvoiman vuokrausta harjoittavalle yritykselle (vuokrayritykselle), johon vuokratyöntekijät ovat työsuhteessa. Sen sijaan yrityksen (käyttäjäyrityksen), joka vuokraa työvoimaa toiselta yritykseltä, ei tarvitse sisällyttää vuokratyöntekijöiden palkkausta omaan palkkakartoitukseensa. Tasa-arvolain palkkasyrjinnän kielto ei aseta käyttäjäyritykselle vuokratyöntekijöiden palkkausta koskevia velvoitteita.

Eräissä asioissa työnjohtovalta kuuluu myös vuokratyöntekijöiden osalta käyttäjäyritykselle. On perusteltua, että siltä osin kuin tällaisia kysymyksiä käsitellään tasa-arvosuunnitelmassa, siinä otetaan huomioon myös vuokratyöntekijät. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi seksuaalinen tai sukupuoleen perustuva häirintä samoin kuin työtehtävien jakaminen ja työolot.