Sisältöön
 
 
 
 
Sivukohtainen Sisältöeditori

Tasa-arvovaltuutetun vuosikertomus 2005 ilmestynyt

Tasa-arvovaltuutetun vuosikertomus vuodelta 2005 on ilmestynyt. Kertomusvuoden keskeisin teema oli uudistettu tasa-arvolaki ja sen voimaantulo 1.6.2005. Lakiuudistuksen sisällöstä tiedotettiin hyvissä ajoin ennen sen voimaantuloa, ja ensikäden ohjeistus saatiin toimiston internet-sivuille heti kesäkuun alussa. Eniten kiinnostusta uusitussa laissa herätti tasa-arvosuunnittelu.

Uudistettu tasa-arvolaki kiinnosti joukkoviestimiä, mikä näkyi niin sähköisen kuin painetun median, erityisesti ammattijärjestöjen lehtien lukuisina haastattelupyyntöinä. Myös puhepyyntöjä tuli toimistoon runsaasti. Yhteensä erilaisia puhetilaisuuksia ja haastatteluja kertyi noin 70.

Tasa-arvovaltuutettu järjesti vuoden lopulla seminaarin, jonka aiheena oli tasa-arvolainsäädännön kehitys EU:ssa ja uusittu kansallinen lainsäädäntö. Seminaari kohdennettiin erityisesti työmarkkinajärjestöille ja muille tasa-arvoasioita käytännössä hoitaville.

Kertomusvuonna toimistoon vireille tulevien asioiden määrä jatkoi kasvuaan, mikä aiheutti edelleen paineita toimintatapojen ja kirjaamismenettelyn kehittämiselle. Asianhallintajärjestelmän uudistaminen olikin työn alla koko vuoden.

Vuoden alusta aloitettiin puhelinneuvonnan systemaattinen seuranta. Puhelinneuvonta on merkittävä osa toimiston työtä. Puhelimitse valtuutetun puoleen kääntyvä henkilö saa tarvitsemansa neuvot ja ohjeet välittömästi. Neuvontapuheluja kirjattiin lähes 800. Kaikkiaan yhteydenottoja toimistoon tuli kertomusvuonna hieman yli 1200, joista vuoden aikana käsiteltiin vajaat 1200.

Suurin yksittäinen asiaryhmä oli edelleen syrjintäepäily työhön otettaessa. Kirjeitse tasa-arvo-valtuutettuun yhteyttä ottaneista 41 prosenttia oli naisia, 27 prosenttia miehiä ja 32 prosenttia erilaisia työ- ja muita yhteisöjä. Omia aloitteita valtuutettu teki 7 kappaletta.

Vuosikertomus on julkaistu internetissä myös ruotsiksi.

Vuosikertomus 2005 (Tasa-arvojulkaisuja 2006:1, pdf, 453 kB)
Årsberättelse 2005 (Jämstälddhetspublikationer, pdf, 80,55 kB)