Tasa-arvovaltuutettu on antanut eduskunnan perustuslakivaliokunnalle lausunnon hallituksen esityksestä, jossa ehdotetaan muutettavaksi äitiys- ja vanhempainrahaa koskevia säännöksiä. Äitiyspäivärahaa ehdotetaan korotettavaksi ensimmäisen 56 arkipäivän ajalta 90 prosenttiin, ja isälle maksettavaa vanhempainrahaa ja isyysrahaa isäkuukauden ajalta ensimmäisen 50 arkipäivän ajalta 80 prosenttiin.
Esityksen tavoitteena on mm. parantaa työnantajille syntyvistä perhevapaakustannuksista maksettavia korvauksia ja vähentää yksittäiselle työnantajalle niistä syntyviä rasitteita, kannustaa isiä jäämään vanhempainvapaalle sekä helpottaa työn ja perheen yhteensovittamista.
Valtuutettu pitää esityksen tavoitteita hyväksyttävinä ja kannatettavina. Ongelmallista on kuitenkin vanhempainrahan suuruuden määräytyminen eri tavoin isille ja äideille. Korvaus määräytyisi eri prosentin mukaan isille ja äideille, vaikka vanhempainvapaan saamisen ehdot ovat isäkuukautta lukuun ottamatta samat molemmille, tällainen menettely asettaisi naiset ja miehet eri asemaan sukupuolen perusteella ja täyttäisi välittömän sukupuolisyrjinnän kriteerit.
Äitiyspäivärahan korottamisella ei voida kompensoida äitien pienempää vanhempainrahaa, koska äitiysvapaa ja vanhempainvapaa ovat eri vapaita. Näillä vapailla on eri tarkoitus ja erilaiset määräytymisperusteet eikä niitä voi rinnastaa toisiinsa.
Esitys kohtelee epätasa-arvoisesti myös yksinhuoltajia ja ottoäitejä. Yksinhuoltajista valtaosa on äitejä. Nämä perheet eivät hyödy miehille suunnatusta taloudellisen tuen korotuksesta.
Ottoäiti ei myöskään saisi korotettua äitiysrahaa, koska äitiyspäivärahaa maksetaan vain biologiselle äidille. Ainoastaan ottoisä hyötyisi miehelle maksettavan etuuden korotuksesta.
Tasa-arvovaltuutetun toimisto - Meritullinkatu 1, Helsinki - PL 33, 00023 Valtioneuvosto - Puhelin (09) 16001 (vaihde) - Telekopio (09) 1607 4582