Julkisuuteen on noussut epäilyjä, että ensi kesänä Saksassa pidettävien jalkapallokisojen ympärillä pyörisi mittava prostituutiobisnes ja että tuhansia naisia tuotaisiin maahan seksuaalisen hyväksikäytän tarkoituksessa.
Ruotsin tasa-arvovaltuutettu on nostanut asian esiin ja vaatii Ruotsia vetäytymään kisoista.
Ihmiskauppa kaikissa muodoissaan, kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, on tuomittava.
On varsin vastenmielistä, että prostituutio ja ihmiskauppa nousee tavan takaa esiin juuri suurten urheilutapahtumien yhteydessä.
Kansainvälisten urheilujärjestöjen tulisi kisojen pitopaikoista päättäessään vaatia, että kisajärjestäjä sitoutuu omalla toiminnallaan ennalta ehkäisemään ihmiskauppaa.
Erityisen tärkeää olisi, että kisojen järjestäjät, urheilujohtajat ja urheilijat sekä heidän taustajärjestönsä antaisivat oman äänensä kuulua ja julkisesti vastustaisivat tällaista toimintaa.
Urheilijat ovat monien, aivan erityisesti monien nuorten ja lasten idoleita. Siksi heidän mielipiteillään ja esimerkillään on merkitystä myös ihmisoikeuskysymyksissä.
Tasa-arvovaltuutetun toimisto - Snellmaninkatu 13, Helsinki - PL 33, 00023 Valtioneuvosto - Puhelin (09) 16001 (vaihde) - Telekopio (09) 1607 4582