Sisältöön
 
 
 
 
Sivukohtainen Sisältöeditori

Ravintolan hinnoittelukäytännöt (Dnro TAS/314/06)

Ravintola noudatti keväällä 2006 hinnoittelukäytäntöä, jonka mukaan naiset pääsivät perjantai-iltaisin ravintolaan ilmaiseksi ja saivat myös hanatuotteita alennettuun hintaan. Miehille sisäänpääsymaksu oli perjantaisin 4 euroa eivätkä he saaneet alennusta hanatuotteista. Ravintola perusteli hinnoittelua sillä, että ravintola pyrki tarjoamaan naisille jotakin erityistä, minkä vuoksi perjantaille oli valittu "Ladies Night" -teema. Ravintolan selvityksen mukaan myös kaupungissa olevan yliopiston opiskelijat ja ravintolan VIP-asiakkaat pääsivät ravintolaan ilmaiseksi ja saivat juomia halvemmin hinnoin.

Tasa-arvovaltuutettu katsoi ravintolan menettelyn tasa-arvolain vastaiseksi. Tasa-arvolain 7 §:ssä kielletään syrjintä välittömästi tai välillisesti sukupuolen perusteella. Tämä kielto koskee kaikkea yhteiskunnallista toimintaa ja kaikkia elämänalueita, joita tasa-arvolaissa ei ole nimenomaisesti jätetty lain soveltamisalan ulkopuolelle. Se voi tulla sovellettavaksi myös silloin, kun elinkeinonharjoittaja menettelee niin, että mies- ja naisasiakkaat joutuvat sukupuolensa vuoksi epäedulliseen asemaan vastakkaiseen sukupuoleen verrattuna. Euroopan unionissa on joulukuussa 2004 hyväksytty direktiivi miesten ja naisten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta tavaroiden ja palveluiden saatavuuden ja tarjonnan alalla (2004/113/EY). Direktiivi tulee sovellettavaksi muun muassa ravintolapalveluihin. Tasa-arvolakia tulee tulkita siten, että se on sopusoinnussa EY-oikeuden, muun muassa direktiivin 2004/113/EY kanssa.

Tasa-arvovaltuutettu katsoi, että ravintolan menettely asetti miehet ja naiset eri asemaan ravintolaan pääsyn ja siellä myytävien tuotteiden saannin suhteen. Ravintolapalveluita tarjottiin naisille suotuisammin ehdoin ja miehiä kohdeltiin epäedullisesti suoraan sukupuolen perusteella. Tätä asiantilaa ei muuttanut se, että myös muille kohderyhmille oli tarjottu ilmaista sisäänpääsyä ja halvempia juomia. Tasa-arvovaltuutettu katsoi, ettei ravintola tuonut selvityksessään esiin mitään seikkaa, jota tulisi tarkastella mahdollisena menettelyn oikeuttamisperusteena. Tasa-arvovaltuutettu kehotti ravintolaa muuttamaan sisäänpääsyä ja juomien hintoja koskevaa käytäntöään siten, että naisia ja miehiä kohdellaan yhdenvertaisella tavalla. Ravintola menetteli kehotuksen mukaisesti.